Print&Media 6/2019

Ilmestynyt 10.10.2019
Muhkea lokakuun lehti pitää sisällään kaksi lehteä. Peruslehdessä sukelletaan mustekalan lonkeroiden avulla printin monipuolisiin sovelluksiin. Liitelehtenä ilmestyneessä Laitekatsauksessa esitellään yli sata digitaalisen painotuotannon laitetta. Osta digilehti

Sisällysluettelo

TUPLANUMERO: Teknologianumero ja Laitekatsaus (mukana myös juliste)

PÄÄKIRJOITUS

Printistä ja vastuullisuudesta

Päätoimittaja Elias Erämaja käy läpi Finlaysonin aloittamaa vastuullisuuskeskustelua. Elias muistuttaa printin vastuullisuudesta.

UUTISET

Syyskuun uutiskatsaus

Lehti esittelee syyskuun uutiset graafisen viestinnän alalta. Menevätkö esimerkiksi Ilkka ja Pohjalainen yhteen?

ILKAN EVANKELIUMI

Intohimolla on arvonsa

Ilkka Mattila kertoo tarinan puolisonsa puvustaan linnanjuhlissa 2015. Mutta miten se liittyy soft touch -laminoituihin käyntikortteihin?

PINNALLA

Etusivun juttu

Finlaysonin mainos synnytti ketjureaktion. Sen ansiosta koko Suomi tuntee nyt myös kangasalalaisen Tam-Silkin.

HENKILÖ

Sisko ja sen veli

Sisarukset Miia Lehtinen ja Miika Haavisto luottavat toisiinsa. Oikeat roolit ovat olleet Hämeen Kirjapainon menestyksen salaisuus.

TEEMA: TEKNOLOGIA

Ala kuin mustekala (lataa mustekalajuliste)
– Painotuotanto vuokralle!

TAPAHTUMA

Mikä oli meininki Demopäivillä?

Print&Media kävi paikan päällä kaikissa seitsemässä demopäiväyrityksessä. Mitä avoimet ovat paljastivat?

ALALLA TAPAHTUU

Mitä tapahtui, mitä tapahtuu?

Katsaus menneisiin ja tuleviin tapahtumiin, esimerkiksi Habitare, tuleva Talousaamu ja sisustussuunnittelukilpailu.

PACKNEWS

Biomuovit kiinnostavat

Fossiilisen muovin käyttöä halutaan vähentää pakkauksissa. Siksi ympäristöä säästävät biomuovit kiinnostavat pakkausten suunnittelijoita suuresti. Mukana myös pakkausalan uutiskatsaus.


+ MUKANA LAITEKATSAUS-LIITELEHTI (24 sivua)

Masiinat riviin

Kaikki digi- että suurkuvakoneet yksissä kansissa. Reilusti yli sadan laitteen ominaisuudet listattuna. Suomen ainoa graafisen alan laitekatsaus.