Agfa on esitellyt uuden B1-koon inkjet-painokoneen, joka on suunnattu erityisesti taivekartongin painamiseen. SpeedSet 1060 -koneella pystytään painamaan 11 000 arkkia tunnissa neljällä värillä.
Neuromarkkinointi vahvistaa sen mitä on helppo uskoa etiketeistä. UPM Raflatacin teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan viinietiketin ulkonäkö ja kosketustuntuma vaikuttavat viinin huomioarvoon kaupan hyllyssä. Ne vaikuttavat myös tuotteen maistelukokemukseen, sekä laatumielikuvaan että makuun.
Tampereen kupeessa Pirkkalassa toimiva painoalan yritys Nekapaino seuraa teknologian kehitystä säännöllisesti. Investoimalla tuoreimpaan tuotantotekniikkaan rakennetaan luottamusta myös asiakkaiden suuntaan.
Ulkomainosliiton tilaaman selvityksen mukaan ulkomainonta tuottaa yhteiskunnalle tuntuvaa rahallista hyötyä. Selvityksen mukaan ulkomainosyhtiöiden mainostuloista 47 % prosentilla, eli noin 40 miljoonalla eurolla, tuettiin suomalaista yhteiskuntaa vuonna 2022.
Digitaalisten painokoneiden valmistaja Xeikon on kehittänyt luokituksen painokoneidensa ympäristövastuullisuuden osoittamiseksi. Luokituksella on tiedotteen mukaan tarkoitus tarjota asiakkaille lisää tietoa ympäristöystävällisten ratkaisujen tekemiseksi painotuotannossa.
Landan kehittämän digitaalisen nanopainotekniikan käyttö laajentuu vähitellen. Yritys on juuri julkistanut kolmen nanopainokoneen toimitukset eri puolille maailmaa. Landa on tänä vuonna toimittanut ainakin seitsemän B1-koon S10-sarjojen painokonetta.
Metsä Board on kehittänyt yhdessä kolmen yrityksen kanssa uuden, entistä ympäristöystävällisemmän pakkauksen jäätelötuuteille. Projektissa optimoitiin pakkausmateriaalia, käytettävyyttä, värien määrää ja pakkauksen painoa.
Pehmeä persikan väri trendaa vuonna 2024 Pantone-instituutin mukaan. Se on valinnut vuoden väriksi numeron 13-1023 Peach Fuzz (PMS 467). Nimi voidaan kääntää persikan nukaksi tai nöyhdäksi.
Messukeskuksessa tullaan huhtikuussa 2024 tarjoamaan runsaasti tietoa uusista innovatiivisista tuotteista, jotka perustuvat puukuidun käyttöön. Pulp & Beyond 2024 Conference keskittyy innovatiivisiin puupohjaisiin tuotteisiin ja hiilivapaisiin tulevaisuuden tehtaisiin sekä kansainvälisiin ohjausjärjestelmiin.
Ulkomainosyhtiö Mediateko rakensi näyttävän messuosaston Nordic Business Forum 2023 -tapahtumaan. Sen suunnittelussa ja toteuttamisessa olivat mukana tekoälytaiteilija Antti Karppinen sekä moniosaaja Grano.
Ricoh on tehnyt strategisen yhteistyösopimuksen kiinalaisen Flora Digital -yhtiön kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kehittää uusia suurkuvatulostimia EMEA-markkinoille. Markkinoille on tiedotteen mukaan ensimmäisenä tulossa kaksi metriä leveä monipuolinen hybriditulostin.
Signa on poikkeuksellinen yritys. Se pystyy suunnittelemaan ja valmistamaan kaikki messu-, opaste- ja tilamuutostarpeet asiakkailleen omin voimin, metalli- ja puuntyöstöä myöden.
Luovan suunnittelun kilpailu Vuoden Huiput on käynnistynyt ja kilpailun ilme julkistettu. Kilpailun ilmeestä vastaa tänä vuonna joensuulainen bränditoimisto Fabrik. Kilpailun sisäänjättö alkaa 2.1.2024.