Digipainolaitteiden valmistaja Durst on viime vuosina panostanut paljon ohjelmistojen ja tuotantoprosessien kehittämiseen laitteiden lisäksi. Panostukset ovat mahdollistaneet automaation lisäämisen tuotannossa. Durst sai tunnustusta innovaatioistaan keräämällä kolme palkintoa EDP Awards 2022 kilpailusta.
Tiedekeskus Tietomaa Oulussa on toteuttanut poikkeuksellisen näyttelyn, jossa mm. yhdistetään suurkuvaa ja eläinten luurankoja. Näyttelyyn tarvittiin isoja seinäkuvia, valokuvatapetteja ja monenlaista muutakin printtimateriaalia.
Fujifilm laajentaa edelleen suurkuvatulostimien Acuity-tuoteperhettään. Fespa-messuilla esiteltiin ensimmäistä kertaa perheen uusin jäsen, hybriditulostin Acuity Prime Hybrid. Sillä voidaan tulostaa 2 metrin leveydellä rullalta tai tasolta. Tulostusnopeus on 92 neliömetriä tunnissa.
Amerikassa suosittu Vanguard-tasotulostin on uudistettu Euroopan markkinoille ja laite lanseerattiin Fespa -messuilla. Vanguard VK3220T-HS on valmistajan mukaan uuden sukupolven UV-tulostin, joka toimii intuitiivisesti, ergonomisesti ja optimoidusti koneen käyttäjän kannalta.
Helsinkiläisen kauppakeskus Eastonin Citymarketin juomaosaston yllä leviää lähes koko osaston mittainen Sinebrychoffin jättinäyttö. Toteutus on kokoluokaltaan suurimpia, mitä Suomen myymälämiljöissä on koskaan aikaisemmin nähty.
Mutoh laajentaa esinetulostimien sarjaansa uudella kuusivärisellä XpertJet 1462UF- tulostimella. Tämä A1+ koon UV LED -tulostin voi koristella esineitä, joiden korkeus on maksimissaan 150 mm.
Nopeasti kasvavat tekstiilitulostamisen markkinat kiinnostavat digipainolaitteiden valmistajia. Nyt myös japanilainen Kyocera on lähtenyt tälle markkinalle lanseeraamalla ensimmäisen tekstiilitulostimensa. Kyoceran Forearth-tulostin on inkjet-tekniikalla toimiva pigmenttitulostin, joka käyttää vettä mahdollisimman vähän.
Interpack-messuilla esiteltiin monia uusia joustopakkauksia, jotka vähentävät ympäristökuormaa. Henkel ja UMP Specialty Papers esittelivät kaksi helposti kierrätettävää kuumasaumattua paperipakkausta, jotka soveltuvat elintarvikkeiden ja non-food tuotteiden pakkaamiseen.
Leikkurien valmistaja Kongsberg ja ohjelmistotalo Caldera integroivat järjestelmiään siten, että tiedostojen valmistelu ja tuotannon automatisointi helpottuvat. Kongsbergin iPC-konsoli ja Calderan RIP-ohjelmisto toimivat nyt yhdessä saumattomasti.
Tekstiilien tulostaminen kasvaa vahvasti ja siihen tarvitaan myös paperia. Sappi laajentaa sublimaatiotulostuksessa tarvittavien siirtopapereiden tuotantoaan Italiassa. Sappi tuottaa siellä päällystettyä Transjet-paperia sekä päällystämätöntä Basejet-paperia.
European Sign Expo 2023 on nyt huomattavasti laajempi tapahtuma kuin viime vuoden Sign Expo. Opasteiden ja näyttöratkaisujen messuilla on nyt 75 näytteilleasettajaa, 40 % enemmän kuin vuonna 2022.
Ahlstrom ja Xeikon tarjoavat yhdessä uutta helppokäyttöistä tapetointiratkaisua. Ahlstromin WallStar -kuitukangastapetille voidaan painaa Xeikonin CX500 -sarjan digipainokoneella kuvioita viidellä värillä. Personoitu tapetti on helppo kiinnittää ilman liimaa ja välineitä, ja se myös irtoaa seinästä helposti.
Vuoden ensimmäisellä kvartaalilla investoinnit mediamainontaan olivat noin 301 milj. euroa. Kasvua vuoden 2022 vastaavaan aikaan verrattuna oli 2,2 %. Mainonnan määrä kasvoi kaupunki- ja noutolehdissä, radiossa, verkkomediassa, elokuvamainonnassa sekä ulkomainonnassa.
Kiilto Oy on yhtenä ensimmäisistä yrityksistä Suomessa ryhtynyt hyödyntämään UPM Raflatacin RafCycle-palvelua tarraetikettien taustapapereista syntyvän jätteen kierrättämisessä. Palvelun avulla toteutetaan Kiillon tavoitetta vähentää jätemäärä puoleen vuoden 2018 tasosta.
Helsingin kaupungin yleisten alueiden ulkomainonnan uusi sopimuskausi alkaa elokuussa, ja katukuvassa näkyvät mainoslaitteet vaihtuvat uusien sopimusten myötä. Kaupunki on valinnut kilpailutuksen perusteella kaksi kotimaista yritystä uusiksi ulkomainonnan toteuttajiksi. Yritykset ovat Outshine Oy ja Keskisuomalainen Oy.
Välillä supistunut graafisen alan koulutus lisääntyy jälleen. Print&Media kertoo painetussa lehdessään, miten perustason koulutusta on tarjolla nyt viidessä oppilaitoksessa ja insinööritason koulutus on uudelleen käynnissä pääkaupunkiseudun Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Yritykset ovat myös saaneet hyviä kokemuksia omista rekrykoulutuksista.
Ympäristöystävällisten painotuotteiden kysyntä kasvaa markkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Valtteri Nevainen Boforista. Kysyntä on kasvanut niin paljon, että yritys investoi jo toiseen Ricoh Pro C9200 digipainokoneeseen vastatakseen kasvaneeseen kysyntään. Ricoh Pro C9200 on Ricohin digipainokoneiden lippulaivamalli.
23.–26.5. järjestettävillä Fespa-messuilla riittää mielenkiintoista nähtävää. Yksi erityisen mielenkiintoinen tuote messuilla on Plockmatic Groupin digitaaliset Colorcut-tasoviimeistelijät. Esillä Fespassa tulee olemaan esimerkiksi ColorCut SC6000, joka on suuremman koon versio suositusta SC5000-laitteesta. Morgana Colorcut -laitteita Suomessa edustaa Grafitrio Oy.
Fazer on tehnyt merkittävän brändiuudistuksen Fazer Aito -kauratuotteilleen. Tiedotteen mukaan uudet pakkaukset ovat entistä värikkäämpiä ja uuden ulkoasun ansiosta tuotteet on helppo löytää kaupan hyllyiltä.
Kustannusalalla vuodesta 2008 työskennellyt Aleksi Pöyry aloittaa Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden ja digitaalisten kirjojen kustantajana sekä johtoryhmän jäsenenä 7.8.2023. Pöyry siirtyy Gummerukselle Storytelistä.
16.09.2026

-

17.09.2026

Pk-seutu

24.09.2026

-

25.09.2026

Helsinki

10.11.2026

-

10.11.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!