Kaleva Media vahvistaa tiedotteen mukaan asemaansa Pohjois-Suomen johtavana sanomalehtien painajana ostamalla Botnia Print Oy Ab:n koko osakekannan Hilla Groupilta. Kaleva Media osti myös Hilla Groupin Kotikulmilta ja Kuusamon Seutu -kaupunkilehdet.
PunaMusta Media Oyj:n tytäryhtiö PunaMusta Oy on ostanut seinäjokelaisen Ilkka-konserniin kuuluvan kokonaisvaltaisiin painopalveluihin erikoistuneen I-print Oy:n liiketoiminnan. Liiketoiminta siirtyi PunaMustalle 1.1.2024 alkaen ja yritys on aloittanut neuvottelut Seinäjoen tuotannon lopettamisesta.
Tampereen kupeessa Pirkkalassa toimiva painoalan yritys Nekapaino seuraa teknologian kehitystä säännöllisesti. Investoimalla tuoreimpaan tuotantotekniikkaan rakennetaan luottamusta myös asiakkaiden suuntaan.
Imagon Oy on myynyt tytäryhtiönsä Imagon AB:n ja Imagon AS:n koko osakekannat ruotsalaiselle BrandFactory Scandinavia AB:lle. Yhtiöt ovat lisäksi solmineet uuden yhteistyösopimuksen vastatakseen erityisesti suurimpien asiakkaiden tarpeisiin. Imagonista tulee BrandFactoryn merkittävä valmistuskumppani Ruotsin ja Norjan markkinoille.
Print&Media toivottaa kaikille teille lukijoille, asiakkaille ja muille seuraajille rauhallista joulun aikaa sekä menestystä uudelle vuodelle 2024! 🧑🎄🧑🎄🎅🎄🎁 Myös Print&Median uutistoimitus vetäytyy joululevolle ja päivittäiset uutiset jatkuvat jälleen loppiaisen jälkeen 8.1.2024. Tartumme toki isoihin uutisiin sitä ennenkin, jos tarve vaatii.
Suomalaisilla biohajoavilla ja kierrätettävillä kertakäyttökupeilla riittää kysyntää Euroopassa. Loviisassa Strömforsin ruukissa toimiva Cupbio Oy on päässyt hyvään vauhtiin kertakäyttökuppien tuotannossaan. Nyt sitä vauhditetaan Xeikonin toimittamalla digipainokoneella, joka tuo lisää tehoa ja varmuutta kuppien tuotantoon.
PunaMusta Media-konserni on asettanut itselleen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Konsernin tavoitteena on vähentää päästöjään 42 prosentilla vuoden 2030 loppuun mennessä. Vähennyksiä haetaan sekä omasta toiminnasta että epäsuorasta palvelujen ja tuotteiden hankinnasta.
Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi pakkausten valmistukseen erikoistuneen yhtiön 8 000 euron yhteisösakkoon sekä yksikön päällikön 30 päiväsakkoon ja työnjohtajan 15 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.
Ricoh on kertonut suunnitelmistaan Drupa-messujen suhteen. Yritys aikoo tarjota kävijöille immersiivisen standikokemuksen, joka visualisoi uusia tapoja millä Ricohin teknologia voi auttaa yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa ja vähentämään automaation ja tehokkuuden avulla tuotantokustannuksia.
Jyrki Huotari, 56, johtaa Allerilla yli 30 hengen toimitusta, ja hän jatkaa Allerin viihdemedian digitaalisen kehityksen eteenpäin viemistä. Samalla hänestä tulee Allerin sisältöjohtaja ja johtoryhmän jäsen. Huotari siirtyi MTV:ltä Allerille 12.12.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustusta uutismedioiden ja tiedonvälityksen tukemiseen. Tukea saa 69 eri yritystä, yhteensä 188 eri mediaa. Tukisumma kohosi yhteensä noin 6,9 milj. euroon.
EU:n valmisteilla oleva pakkaus- ja pakkausjäteasetus PPWR kääntyi metsäteollisuuden mielestä huonoon suuntaan EU:n neuvostossa. Jäsenmaiden sopima neuvottelutulos on pettymys suosiessaan uudelleenkäytettäviä pakkauksia kierrätettävien, uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen pakkausten kustannuksella.
Kestävät innovaatiot -kilpailussa etsitään pakkaus-, elintarvike- ja muovialojen kiinnostavimpia innovaatioita, joissa toteutuu kestävyyden näkökulma. Kaikille avoimen kilpailun voittaja julkistetaan PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 13.3.2024.