Xeikon tulee esittelemään drupa-messuilla uuden kartonkileikkurin pakkausten digituotantoon. Leikkuria voi käyttää myös pienimuotoisessa offset-tuotannossa.
Heidelberg lupaa tuottavuuden kasvavan jopa puolella, kun ottaa käyttöön uuden sukupolven Stahlfolder-taittokoneen. Myös jälkikäsittelyyn pakkauspainamisessa esitellään monia uusia laitteita drupa-messuilla.
HP täyttää drupa-messujen halleja peräti kahdeksalla uudella painokoneella. Kaupalliseen painamiseen tarkoitetut uudet digikoneet ovat viisi uuta Indigoa ja kolme PageWide Web-konetta.
Landa Digital Printing tulee esittelemään neljä nanotekniikkaan perustuvaa painokonetta drupa-messuilla. Yhtiö on kaksinkertaistanut näyttelytilansa. Laitteiden markkinoille tulo on kuitenkin siirtynyt vuoden 2017 alkuun.
Landa Digital Printing on kehittänyt nanotekniikkaan perustuvan foliointimenetelmän. Landan mukaan sen avulla päästään kokonaan eroon folioinnissa syntyvästä metallijätteestä.
KBA on uudistanut Rapida 145 KBA -arkkipainokonettaan. Laite on nyt entistä nopeampi ja tehokkaampi muun muassa painettujen arkkien uuden käsittelytekniikan ansiosta. Uudistettua konetta esitellään drupa-messuilla.
EFI esitteli Fespa Digital 2016 -messuilla peräti kuusi uutta laitetta. Niistä yksi oli termopainatukseen soveltuva H1625 SD-tulostin. Se tarjoaa yhtiön mukaan mullistavaa tekniikkaa.
Xeikon on julkistanut ensimmäisen nestetooneripainokoneensa. Drupassa esiteltävä Trillium One -laite on tarkoitettu kaupalliseen painamiseen ja suoramarkkinointituotteille. Xeikon sanoo sen olevan haastaja HP Indigo-painokoneille.
Jälkikäsittelylaitteiden valmistaja Highcon esittelee drupassa huomattavasti laajentuneen tuotevalikoimansa. Yhtiö tuo markkinoille kolme uutta digitaalista taittokonetta ja uuden pilvipalveluna toimivan ohjelmiston.
HP lanseerasi Fespa-messuilla uuden Scitex 9000 Industrial Press -tulostimen. Se on HP:n mukaan tarkoitettu keskisuurille suurkuvan tuottajille, jotka etsivät kustannustehokasta ratkaisua.
Mutoh esitteli Fespa-messuilla uuden suurkuvatulostimen ValueJet-sarjaansa. Uusi 64 tuuman ValueJet 1604X on valmistajan mukaan edullinen korkean laadun tulostin.
Durst on tuonut markkinoille maailman ensimmäisen 5 metriä leveän sublimaatiotulostimen. Fespassa esitelty tulostin on tarkoitettu mainostekstiilien ja muiden tekstiilien saumattomaan tulostamiseen.
Roland DG on tuonut markkinoille uuden leikkaavan suurkuvatulostimen, joka esiteltiin Fespassa. TrueVIS VG 640/540 -mallit ovat uuden sukupolven ekoliuotintulostimia, joissa on monia innovaatioita edellisiin malleihin verrattuna.
Kodak on esitellyt uuden mustesuihkutulostuspään, joka soveltuu suurkuvatuotantoon ja arkkipainamiseen. Kodak aikoo tarjota Ultrastream-tulostuspäätä OEM-tuotteena laitevalmistajille.
Mimaki on julkistanut uuden 3,2 metriä leveän rullalta rullalle tulostavan mustesuihkutulostimen. Laite on esillä Fespa Digital-messuilla.
Fujifilm tuo digitaaliseen pakkauspainamiseen uuden 54 senttiä leveän laitevaihtoehdon. Mustesuihkupainokone soveltuu erityisesti joustopakkausten painamiseen.
Canon tuo markkinoille kuvan ammattilaisille ja huippulaatua tarvitseville suurkuvatulostajille suunnatun, mustesuihkuteknologiaa edustavan suurkuvatulostinsarjan. Laitteet esitellään Fespa Digital-messuilla.
Canon esittelee Drupa-messuilla toonerisarjaansa uuden mallin C8000VP:n. Inkjet-mallisto puolestaan kasvaa rullasyöttöisellä Océ ColorStream 6000 Chroma-mallilla.
Xerox esittelee kaksi uutta mustesuihkupainokonetta Drupa-messuilla. B3+-koon Brenva HD on yhtiön ensimmäinen arkki-inkjet. Trivox 2400 on 168 metriä minuutissa painava täysin uusi rullakone.
Heidelberg panostaa vahvasti digitaalisuuteen Drupassa ja sen jälkeen. Yhtiö esittelee messuilla Fire-nimellä kulkevan digitaalisten painolaitteiden tuoteperheen, johon on kerätty kaikki yhtiön digitaaliset laitteet. Ne on yhdistetty samaan työnkulkuun offset-painamisen kanssa.
16.09.2026

-

17.09.2026

Pk-seutu

24.09.2026

-

25.09.2026

Helsinki

10.11.2026

-

10.11.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!