Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma tarjoilee ruokasisältöjä Soppana

13.3.2014 09:05Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Sanoma Media Finland tuo alkuvuoden aikana markkinoille monipuolisten ruokasisältöjensä ympärille rakennetun mediakokonaisuuden. Soppa365-kokonaisuuteen kuuluvat mobiilivetoinen sosiaalinen keittokirja sekä tabletti- ja sesonkilehdet. Yleisö pääsee myös osallistumaan sisältöjen tekemiseen ja jakamiseen.

Ruokateemaan liittyvät lanseeraukset käynnistyvät Glorian Ruoka & Viinin sadannen numeron ilmestyessä 10. huhtikuuta. Yhtä aikaa juhlanumeron kanssa markkinoille tulee ruokalehden tablettiversio, jossa on mukana runsaasti rikastettua ekstrasisältöä. Lehden digitaalinen versio ilmestyy kuukausittain, printtilehti kahdeksan kertaa vuodessa.

Huhtikuussa starttaa myös mobiilivetoinen freemium-palvelu Soppa365. Palvelun ydin on sosiaalinen keittokirja, jonka avulla käyttäjät voivat tallentaa ja jakaa omia reseptejään, ruokakuviaan ja kokemuksiaan. Konseptiin kuuluvat myös Soppa365-teemalehdet, joiden tekemiseen palvelun käyttäjät voivat osallistua. Uusien ruokapalveluiden sisällöt tehdään Magazine Median ruokatoimituksessa.

Kuva Sanoma Media Finland.

Share: