Mainossumuverho Espoon Isoon Omenaan

Citycon, Fogio Oy ja DS Nordic Media ovat asentaneet Espoon Isoon Omenaan liukuportaiden yläpuolelle Fogscreen-mainospinnan. Mainokset heijastetaan ilmassa näkyvään sumuverhoon. Yhtiöiden mukaan tämä on ensimmäinen mainossumuverho kauppakeskuksessa maailmassa.

Laitteen käyttämä hienojakoinen vesihöyry ei kastele tai edes tunnu kostealta, joten kauppakeskuksen asiakkaat voivat kävellä mainospinnan läpi ja kokea siten mainonnan uudella tavalla. Fogscreen-pinnalle voi heijastaa staattista ja liikkuvaa kuvaa, ja siihen voi yhdistää myös äänen. DS Nordic Media mittaa mediapinnan huomioarvon ja sen, minkä tyyppiset ihmiset mainoksen ovat huomanneet.

– Kauppakeskus on itsessään monipuolinen ja vaikuttava media. Se tarjoaa mainostajan käyttöön kaikki seinä- ja lattiapinnat tai erikoismainospaikat, screenit, äänen, promootiopaikat. Kauppakeskuksen vahvuus on siinä, että se tavoittaa asiakkaat silloin, kun nämä ovat jo tulleet ostoksille. Esimerkiksi Isossa Omenassa tämä tarkoittaa yli yhdeksää miljoonaa kävijää vuosittain, sanoo Cityconin mediamyynnin asiantuntija Tiina Korhonen.

Kuva: Ison Omenan mainossumuverho, Fogscreen.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!