Levikintarkastus muuttuu mediatutkimukseksi

Tutkittua mediatietoa tarjoava Levikintarkastus Oy muuttaa nimensä. Uusi nimi MediaAuditFinland Oy kuvastaa selkeämmin yhtiön laajentunutta tarkastus- ja tutkimustoimintaa. Painetun median lisäksi levikintarkastuksia ja lukijatutkimuksia tehdään myös digitaalisille lehdille.

Levikintarkastus Oy on vuodesta 1955 tuottanut puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa luettavan median levikeistä. Yritys on jo kauan toteuttanut muitakin tutkimus- ja tarkastustehtäviä. Vuodesta 1972 yhtiön tutkimus Kansallinen Mediatutkimus on selvittänyt lehtien lukijamääriä ja antanut tietoa lukijoiden käyttäytymisestä. Suomalaisten messutapahtumien tarkistaminen on kuulunut yrityksen tehtäviin useiden vuosikymmenien ajan.

– Nimivaihdoksella haluamme kertoa toteuttavamme laajasti tutkimus- ja tarkastustoimintaa, joka tukee asiakkaiden liiketoimintaa, MediaAuditFinlandin toimitusjohtaja Kaija Sinko kertoo.

MediaAuditFinland muuttaa uusiin, yhteisiin toimitiloihin IABFinlandin kanssa, jolloin myös yhteistyö digitaalisten mittausten kehittämisessä helpottunee entisestään. Uusi osoite on Lönnrotinkatu 20 B.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!