Taantuman merkit ovat vahvasti ilmassa, mutta yritykset näyttävät keskimäärin olevan hyvin varustautuneita siihen. Kauppalehti tutki 36 000 yrityksen tilinpäätökset ja löysi niistä yllättävän kovat luvut. Vuosi 2021 oli monilla eri mittareilla yrityksille paras yli vuosikymmeneen.
Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit laskivat selvästi elokuussa. EK:n Luottamusindikaattorit-kyselyssä erityisesti vähittäiskaupan ja palvelualojen suhdanneodotukset synkkenivät selvästi. Kaikkien pääalojen indikaattorit laskivat rakennusalaa lukuun ottamassa.
Euroopan ja Suomen etikettimarkkinoiden tiukka tilanne on jatkunut alkuvuonna. UPM:n lakon loputtua etikettimateriaalien saatavuus on hieman parantunut, mutta edelleen kaukana normaalista tilanteesta. Kustannuspaineet ovat suuria ja etikettien hinnat ovat edelleen nousussa. Toimitusajat ovat vieläkin pitkiä, kertoo Auraprintin toimitusjohtaja Jussi Oksanen Print&Medialle.
PunaMusta-konserniin kuuluva Coloro on hankkinut täysautomaattisen Durst 2500L -UV-tulostimen. Laite on Durstin mukaan Pohjois-Euroopan nopein hybriditulostin saavuttaen 1200 neliön tulostusnopeuden tunnissa.
Keskisuomalainen Oyj:n liikevaihto kasvoi vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 8,0 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat merkittävästi vuoden 2021 lopulla toteutettu Hämeen Sanomat -konsernin hankinta sekä osaltaan markkinoiden lievä piristyminen koronaviruspandemian jäljiltä.
Grano panostaa tiedotteen mukaan entistä vahvemmin pakkaus- ja etikettiliiketoimintaan. Näiden liiketoimintojen konekantaa ja tuotantoprosesseja Vantaan tuotantoyksikössä Koivuhaassa on uudistettu ja tehostettu. Myös henkilöstöresursseja on vahvistettu.
Coloron perustajiin kuulunut Roope Ropponen siirtyi yrityskaupan myötä PunaMusta Oy:n palvelukseen huhtikuussa. Hänet on nyt nimitetty PunaMusta Oy:n asiakaskokemuksen johtajaksi (Head of Customer Experience) elokuun alusta.
PunaMusta Media -konsernin liikevaihto kasvoi voimakkaasti vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Katsauskauden liikevaihto kasvoi 23,2 % edellisvuoteen nähden. Kasvu tuli yritysjärjestelyistä ja painamisen liikevaihdon kasvusta. Kustannuspaineista huolimatta liiketuloskin parani alkuvuonna.
Spandexin uudeksi huoltopäälliköksi on valittu Petri Rosenqvist, joka on toiminut talossa IT-päällikkönä ja CAD-tulostimien huoltoteknikkona. Huoltopäällikkönä toiminut Arto Martikainen on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa maalle muutosta ja jättänyt tehtävänsä Spandexilla.
Maailman painoteollisuus on kestänyt viime aikojen haasteet ja elpyminen koronapandemiasta on jatkunut. Kaikilla markkinoilla luottamus markkinoiden kasvuun on nousussa, ja investoinnit tekniikkaan lisääntyvät. Tämä on keskeinen johtopäätös Drupan Global Trends-raportista, joka julkaistaan syyskuussa.
Mediatalo Keskisuomalainen heikentää vuoden 2022 tulosnäkymiään. Konserni kertoo tiedotteessa, että Ukrainan sota, kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne sekä kasvanut markkinatilanteen epävarmuus ovat johtaneet sekä voimakkaasti kohonneeseen kustannusinflaatioon että uhkaavaan taloudelliseen taantumaan.
Antalis Oy:n Packaging –liiketoiminta-alueelle on nimitetty kaksi uutta aluemyyntipäällikköä. Tea Ahllund aloitti 11.7. ja Tommy Isoaho 8.8.
Koronavuosien jälkeen tämä kesä on purkanut paineita ja kesästä näyttää muodostuvan kaikkien aikojen festarikesä. Kevyen musiikin festivaaleja järjestetään kesäkuukausina noin 350. Flow Festival Helsingin Suvilahdessa keräsi ennätysyleisön, 90 000 kävijää.
Metsä ja pakkausteollisuuden suuryhtiö Mondi myy Venäjällä sijaitsevat Syktyvkarin tehtaat venäläiselle miljardöörille Viktor Kharitoninille. Tehtaiden tuotteita on käytetty myös Suomessa.
Helsinkiläinen tulostus- ja painotalo Kiriprintti Oy on uudistanut koko arkkipainotuotantonsa aina jälkikäsittelyyn asti. Docus toimitti painotalolle Ricohin arkkipainokoneen ja Duplon vihkolinjan.
Etikettipainamisen keskittyminen jatkuu Euroopassa pääomasijoittajien vauhdittamana. Suomalaisen Nordic Labelin ostanut Asteria Group an ostanut jälleen etikettipainon Tanskasta. Monet muutkin etikettikonsernit ovat jatkaneet yritysostojaan tänä vuonna. Etikettien kasvava kysyntä houkuttelee sijoittajia.
Heli Häivälän siirtyessä eläkkeelle Aikakausmediassa on järjestetty toimenkuvia uudelleen. Jatkossa Aikakausmedian koulutuksista ja tietoiskuista vastaa mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen. Tiimissä aloitti elokuussa Anniina Nissinen, jonka vastuulla on viestintä, uutiskirjeet, some ja Kuukauden aikkarimainos -kisa.
Painotuotteiden viimeistelyalalla tapahtui merkittävä yrityskauppa, kun ruotsalainen Plockmatic Group osti tunnetun viimeistelylaitteiden valmistajan, Intec Printing Solutions -yrityksen.
Walki Group vauhdittaa kasvuaan merkittävästi ostamalla kotimaiset joustopakkausvalmistajat Westpakin ja Flexipackin. Yritysten yhtenäistetty liikevaihto oli vuonna 2021 noin 40 miljoonaa euroa ja ne työllistävät Suomessa lähes sata työntekijää. Westpak toimii Säkylässä ja Flexipack Vaasassa.
Maailmantalouden suhdanne kohtaa paraikaa poikkeuksellisen suurta epävarmuutta kaikilla päätalousalueilla. Tämä heijastuu myös Suomeen. EK:n heinäkuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet kaikilla päätoimialoilla. Viestintäalan ja painoalan suhdannenäkymät ovat kuitenkin parantuneet edellisestä ennusteesta.
16.09.2026

-

17.09.2026

Pk-seutu

24.09.2026

-

25.09.2026

Helsinki

10.11.2026

-

10.11.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!