Velkakirjatapetti oli haastava painotyö

Kuva Helsingin kaupungin taidemuseo.
Kuva Helsingin kaupungin taidemuseo.

Brand Factory osallistui kiinalaisen toisinajattelijataiteilijan näyttelyn rakentamiseen asentamalla HAM:n näyttelysalien seinille Velkakirjatapetti-installaation. Ai Weiwei tunnetaan suurista ja näyttävistä veistomaisista installaatioistaan, joita Helsingissä nähdään aina 80-luvulta nykypäivään.

Tennispalatsissa syyskuussa uudistettuna avautunut Helsingin kaupungin taidemuseon (HAM) 12 metrin korkeuteen yltävä näyttelytila mahdollistaa Weiwein teosten esittämisen ennennäkemättömällä tavalla. Tästä kertoo se, että jopa taiteilija itse näkee osan teoksistaan ensimmäistä kertaa näyttelytilaan pystytettynä.

Yksi näyttelyn merkittävimmistä elementeistä on koko 1 500 neliömetrin kokoisen näyttelytilan seinät verhoava Velkakirjatapetti, joka toimii sekä seinällä nähtävien töiden alustana että itsenäisenä teoksena. Teosta ei aiemmin ole nähty vastaavassa laajuudessa missään.

Brand Factorylla oli merkittävä rooli tapetin valmistamisessa, tulostamisessa ja asentamisessa. Tapetin materiaalina toimivat 6 000 erilaista, A3 kokoista velkakirjaa, jotka saapuivat Kiinasta kovalevyllä. Tapettivuodat ladottiin jättimäiseen tilaan yksitellen kohteen mittojen mukaisesti. Aikaa tulostevalmiin aineiston kokoamiseen kului noin viikko.

– Alkuperäiset aineistot olivat valkotaustaisia. Niihin haluttiin lisätä aitouden tunnetta ja pohjan väriä piti saada kellertäväksi. Teimme testejä ja muutaman kerran kävimme hyväksyttämässä mallit asiakkaalla. Tämän jälkeen työ tulostettiin EFI 2000 UV -koneella. Aikaa tähän meni toista viikkoa, kertoo Brand Factoryn Sanna Rahunen.

Velkakirjatapetti koostuu niiden velkakirjojen kopioista, jotka Ai Weiwei antoi häntä rahankeruukampanjalla auttaneille ihmisille.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!