Sanomalehdet arvostelevat Postin jakelumuutoksia

19.10.2015 08:36Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Posti-postinen

Postin päätös lopettaa ilmaisjakelulehtien jakelu keskiviikkoisin herättää arvostelua sanomalehdissä. Muutoksen vuoksi jotkut lehdet ovat muuttuneet maksullisiksi tai vaihtaneet jakelupäivää. Myös Postin jakelunippu Postinen herättää kysymyksiä määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Lehtien mukaan Posti käyttää väärin määräävää markkina-asemaansa, kun se suosii omaa mainosten jakelupalveluaan muiden kustannuksella. Ylen uutisen mukaan esimerkiksi Lapissa sanomalehti Inarilainen on päättänyt muuttua ilmaisjakelulehdestä tilattavaksi lehdeksi voidakseen ilmestyä edelleen keskiviikkoisin. Inarilainen ei halua ilmestyä torstaina, koska monet mainostajat pitävät torstai-iltaa jo liian myöhäisenä ilmestymisajankohtana mainoksilleen.

– Suomessa meillä on kymmeniä paikallis- ja kaupunkilehtiä, joita tämä ongelma koskee. Suurin ongelma on se, että Posti näillä uusilla mainosnipuillaan rajoittaa lehtien jakelua. Niinä päivinä, jolloin Postilla on Postinen-mainosnippu jaossa, siihen ei pääse kaupunkilehti tai paikallislehden peittojakelu lainkaan mukaan, sanoo Sanomalehtien liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.

Postinen on oranssi mainoskääre, johon niputetaan Postin jakamat mainospostit kaksi kertaa viikossa. Uusi palvelu alkoi tänä vuonna, ja lokakuun alusta Postisen jakelupäivät ovat maanantai ja keskiviikko. Posti kilpailee muiden suoramarkkinoijien kanssa, sillä nelisivuinen Postinen ei ole pelkkä kääre vaan sisältää myös maksettuja ilmoituksia.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone