Printworksin verkkokauppa korostaa kotimaisuutta

12.2.2018 07:47Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Printworksin kuvassa Katri Paavilainen ja Sebastian Thon.

Kilpailu painotuotteiden verkkokaupassa lisääntyy, kun kotimaisetkin painotalot perustavat niitä lisää. Turkulainen painotalo Printworks korostaa ketteryyttä ja kotimaisuutta uudessa verkkokaupassaan.

Printworks on avannut B2B-asiakkaille suunnatun verkkokaupan, jonka kautta asiakkaat voivat tilata painotuotteita paikasta ja kellonajasta riippumatta. Kauppaan on kerätty asiakkaiden yleisimmin tarvitsemia tuotteita kuten käyntikortteja, esitteitä, roll up -telineitä, julisteita ja banderolleja.

Verkkokaupan tilausprosessi on hiottu suoraviivaiseksi ja mahdollisimman yksinkertaiseksi. Tuotteen valinta, ominaisuuksien muokkaus ja muiden tietojen syöttö käy muutamassa vaiheessa. Tuotteiden ominaisuuksien muokkaus on myös helppoa, sillä esimerkiksi valittavat materiaalit on harkiten valikoitu soveltumaan aina kyseisen tuotteen kanssa, ja valittavissa on myös tuotteelle soveltuvia jälkikäsittelyitä.

Verkkokauppa myös kertoo, milloin tilattavat tuotteet valmistuvat kuljetusta varten. Tilausvahvistuksen seurantalinkillä voi seurata tilauksen etenemistä reaaliajassa.

Kaikki verkkokaupan kautta tilatut tuotteet valmistetaan Printworksin omassa tuotannossa Turun Itäharjulla.

– Kansainvälisten isojen ja kasvottomien verkkokauppojen sijaan me teemme kaikki tuotteet omassa tuotannossamme, jossa työllistetään paikkakuntalaisia alan ammattilaisia, ja verotuotot jäävät myös Suomeen. Käytössä olevista painomateriaaleista on myös huomattava osa kotimaista tuotantoa, kertoo tuotantopäällikkö Sebastian Thon.

Printworks on digitaaliseen painamiseen, suurkuvatulostamiseen ja messu- & displaytuotteisiin erikoistunut täyden palvelun Fogra-laatusertifioitu painotalo.

– Meille oman verkkokaupan avaus on tärkeä merkkipaalu. Pyrimme hakemaan uusia markkinoita ja laajentamaan näkyvyyttämme valtakunnalliseksi, iloitsee Printworksin myyntipäällikkö Katri Paavilainen.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone