Pilviä saaristossa -postimerkki on maailman paras

 

Pilviä saaristossa -postimerkki. Kuva: Posti.

Suomen Postin julkaisema luontoaiheinen Pilviä saaristossa -postimerkki valittiin maailman parhaaksi espanjalaisen El Eco -lehden järjestämän Nexofil-kilpailun pääsarjassa. Palkinto jatkaa hyvää sarjaa suomalaisten postimerkkien menestykselle kansainvälisissä kilpailuissa.

Nexofil-palkittu postimerkki ilmestyi helmikuussa 2017 osana Stiina Hovin suunnittelemaa Tyynen rauhallisesti -merkkisarjaa, jossa kuvataan suomalaista järviluontoa eri vuodenaikoina. Pilviä saaristossa -merkin valokuvan on ottanut Jari Hakala.

Nexofil-kilpailun kansainväliseen juryyn kuuluu useita filatelian asiantuntijoita 37 eri maasta. Kilpailussa on 11 eri sarjaa. Pääpalkinnon lisäksi Pilviä saaristossa -postimerkki valittiin toiseksi myös Nexofil-kilpailun muotoonleikattujen postimerkkien sarjassa.

– NexoFil-kilpailun pääpalkinto osoittaa jälleen kerran suomalaisten postimerkkien arvostusta maailmalla. Palkinnot ovat aina iloisia yllätyksiä, jotka kannustavat meitä parempiin suorituksiin ja pitämään tason korkealla, Postin Design Manager Tommi Kantola kertoo.

Viimeisen kymmenen vuoden sisällä suomalaisia postimerkkejä on palkittu Nexofilin lisäksi useaan kertaan mm. Asiagon, WIPA:n ja PostEuropin kansainvälisissä kilpailuissa. Kilpailujen arviointiperusteluina on ollut mm. postimerkin idea ja toteutus, graafisen suunnittelun laatu, taiteellinen vaikutelma, painotekniset ratkaisut ja merkkien kaupallinen potentiaali.

Posti on palkittu monesti myös Grafian järjestämässä Vuoden Huiput -kilpailussa, jossa Posti ja Tommi Kantola on mm. valittu suunnittelutöiden tilaajana vuoden asiakkaaksi. Posti tekeekin merkkien suunnittelussa tiivistä yhteistyötä monien graafisen alan ammattilaisten kanssa.

 

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!