Painettu lämmitin tuottaa täsmälämpöä

Ohut, 0,05 millimetrin paksuinen muotoon leikattu metalliverkko tehdään painotekniikalla. Kuva: VTT.

VTT on kehittänyt ohuen, joustavan ja muovittoman lämmittimen avuksi asuntojen ja toimistojen energiankulutuksen vähentämiseen ja täyttämään ihmisten yksilöllisiä lämpötilatoiveita. Lämmitin voidaan valmistaa painamalla lämmityselektroniikan komponentit materiaaliin rullalta rullalle -menetelmällä.

Tiedotteen mukaan 50 mikrometrin eli 0,05 millimetrin paksuinen muotoon leikattu metalliverkko voidaan asentaa esimerkiksi kankaaseen, paperiin tai lattialaminaattiin ilman ylimääräistä tukikalvoa. Näin se vaikuttaa hyvin vähän materiaalin taipuisuuteen, venyvyyteen tai hengittävyyteen, toisin kuin lattia- ja kattolämmitysjärjestelmissä käytetyt kalvorakenteet.

– Voimme toteuttaa erittäin laaja-alaisia ja nopeita lämmittimiä erilaisiin pintoihin, ja niitä voidaan ohjata alueellisesti yhteisellä ohjausjärjestelmällä. Tulevaisuudessa lämmittimiin voidaan myös lisätä sensoreita, jotka tunnistavat tilassa olevan henkilön ja hänen toiveensa mukavuuslämpötilasta. Sensorien avulla lämmitin voisi toimia esimerkiksi myös osana turvajärjestelmää, kertoo johtava tutkija Terho Kololuoma VTT:ltä.

Hot Delivery Company pilotoi lämmitintä ruokalähettien laukuissa, joissa se pitää annokset lämpiminä. Kololuoman johtama tiimi on mukana VTT LaunchPad -yrityshautomossa, jossa se on tutkinut alueellisesti ohjattavan lämmittimen sovellusmahdollisuuksia ja kaupallistamispolkuja Business Finlandin yksivuotisella Research to Business -rahoituksella.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!