Oulun yliopiston 6G-lehti avaa tutkimuksen tulevaisuutta

13.4.2021 22:20Uutiset » Tuotteet ja palvelut
6G Waves on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, joka nostaa esille alan viimeisimmän tutkimuksen nykytilan. Lehti ilmestyy painettuna ja verkossa. Kuva: Oulun yliopisto.

Oulun yliopisto levittää tietoa tulevaisuuden teknologioista tyylikkäästi painetun ja verkkolehden avulla. Yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut uuden numeron 6G Waves -lehdestään. Tuhti lukupaketti kerää  yhteen viimeisimmän aihepiirin tutkimuksen, mielenkiintoisia ihmisiä, yritysyhteistyötä ja tulevia tapahtumia.

Suomella on tiedotteen mukaan globaali johtajuus 6G-tutkimuksessa ja maassamme vaikuttavat kaikki alan keskeiset toimijat. Maailmalla tapahtuu paljon, mutta katseet kohdistuvat merkittävästi myös meihin. Suomen Akatemian Oulun yliopistolle vuonna 2018 myöntämän 6G Flagship –tutkimuskokonaisuuden kokonaisbudjetti kahdeksalle vuodelle on 251 miljoonaa euroa.

Tutkijoiden visiossa on alusta asti ollut vahvasti mukana se, kuinka tulevaisuuden teknologioilla edistetään YK:n kestävän kehityksen vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamista. Kyse ei ole vain langattomasta tietoliikenteestä vaan siitä, mitä sen avulla voidaan mahdollistaa.

– Yhteiskuntien digitalisaatio on ulotettava koskemaan sekä metropoleja että maaseutua, niin kehittyviä maita kuin jo teknologisesti edistyneitäkin. Riittävä ja edullinen liitettävyys tietoverkkoihin voi tarjota keinoja köyhyyden tai eriarvoisuuden torjumiseksi, toteaa lehden avaussanoissaan 6G Flagshipin johtaja, akatemiaprofessori Matti Latva-aho.

6G Waves on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, joka nostaa esille alan viimeisimmän tutkimuksen nykytilan ja esittelee kiinnostavimmat tutkimusaiheet sekä joukon ihmisiä 6G Flagshipin takana. Lehden aiempia numeroita on ladattu yli satatuhatta kertaa kutakin.

Share: