Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Muumimukeja tehdään taas Suomessa

30.9.2020 09:14Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Uudet Muumimukit ovat Vaja Finlandin omaa mallistoa. Kuva: Moomin Characters.

Arabian Helsingin tehdas lopetti toimintansa vuonna 2016, mutta Muumi-teemaisten mukien valmistus on alkanut uudelleen Porvoossa. Mukien seripainatus ei kuitenkaan ole ainakaan vielä palannut Suomeen, se tehdään Saksassa.

Arabian tehtailla oli omat seripainokoneet, joilla tehtiin mm. kuvia mukeihin. Tämä toiminta loppui tehtaan myötä ja Muumimukien valmistus siirtyi kokonaan ulkomaille. Muumimukeja valmistetaan taas Suomessa, nyt Porvoossa Vaja Finlandin tehtaalla. Ensimmäiset Porvoossa valmistetut, Japanin markkinoille tarkoitetut Muumi-teemaiset mukit tulevat myyntiin syyskuun aikana.

Keraamisen valmistuksen osaaminen ja kapasiteetti on jo useamman vuoden ollut häviämässä Suomesta. Porvoolainen Vaja Finland pyrkii täyttämään tätä aukkoa, sillä sen kaikki suunnittelu ja tuotanto tapahtuvat kokonaisuudessaan Suomessa.

– Olemme jo jonkin aikaa olleet huolissamme suomalaisen teollisen osaamisen ja ennen kaikkea design-osaamisen valumisesta ulkomaille. Haluamme olla mukana pysäyttämässä tätä trendiä, ja se tapahtuu parhaiten tukemalla suomalaisia yrityksiä sekä ostamalla Suomessa valmistettuja tuotteita, sanoo Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström.

Kyseessä ei ole Arabian tunnettu Muumimuki-sarja, vaan Vaja Finlandin oma mallisto.

– Olemme äärimmäisen iloisia siitä, että olemme muutama vuosi sitten saaneet tulla mukaan kehittämään Vaja Finlandia omistajina. Vaja Finland vastaa Muumi-tuotteille asettamiamme laatuvaatimuksia, Kråkström sanoo.

Uuden tuotannon käynnistäminen on sujunut hyvin.

– Olemme jo myyneet tämän vuoden tuotannon loppuun ja myös ensi vuoden tilauskirjat ovat täyttymässä hyvää vauhtia. Meillä on siis jo nyt paine laajentua ja työllistää, mistä iloitsemme kovasti etenkin näinä aikoina, kun Suomessa tulee jatkuvasti uutisia irtisanomisista ja tehtaiden sulkemisista. Tarkoitus olisikin vielä tämän syksyn aikana palkata muutama työntekijä lisää. Tavoitteenamme on tulla merkittäväksi keraamisen muotoilun design-brändiksi seuraavan viiden vuoden sisällä, sanoo Vaja Finlandin toimitusjohtaja ja luova johtaja Henna Lamberg.

Seripainatus ei kuitenkaan ole palanut Suomeen.

– Meillä ei ole omaa seripainoa, vaan keskitymme keramiikan valmistukseen. Painokuvat tulevat alihankkijalta Saksasta missä on vahva seripaino-osaaminen, kertoo Lamberg Print&Medialle.

Koronapandemian aikana erilaisten tuotteiden tuotantoa on palannut Aasiasta Eurooppaan ja Suomeen. Tässä on mahdollisuuksia myös painotaloille – ehkä mukien teollinen seripainatuskin saadaan palautettua kotimaan kamaralle.

Reino Lantto

Mukien kuosit toteutetaan seripainomenetelmällä ja serikuvat siirretään käsityönä mukin pintaan. Koristelun jälkeen muki menee viimeiseen polttoon eli koristepolttoon, missä serikuva kiinnittyy mukiin ja sulaa lasitteen sisään. Kuva: Moomin Characters.
Share: