Multiprint teippaa Postin autot

15.1.2015 14:49Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Multiprint Oy on saanut autoteippausalan suurimman yksittäisen tilauksen, kun Posti valitsi Multiprintin ajoneuvojensa teippauskumppaniksi. Postin brändimuutos alkoi virallisesti vuodenvaihteessa, ja sen myötä teipataan tuhansia Postin autoja uuden ilmeen mukaisiksi.

Projekti toteutetaan Multiprint Group -konserniin kuuluvassa Leeviprint Oy:ssä Lahdessa. Multiprint vahvistaa tiedotteen mukaan asemaansa isojen valtakunnallisten hankkeiden toimittajana suurkuvatulostuksessa. Teippausprojektiin on jo rekrytoitu uusia henkilöitä ja yhteistyökumppanien verkosto.

– Postille on tärkeää, että meillä on kumppani, joka alansa ammattilaisena varmistaa, että uusi ilmeemme tehdään autojen teippauksien myötä näkyväksi kaikkialla Suomessa. Postin autot on jatkossakin helppo tunnistaa katukuvasta, sanoo Postin markkinointi- ja brändijohtaja Pirjo Kaasinen. Teippausprojekti on vaativa, koska Postin autot halutaan pitää koko ajan liikkeellä ilman pidempiä seisokkiaikoja. Talviaika ei helpota projektin kulkua.

– Olemme yhdessä Postin kanssa rakentaneet yhteistyömallin, johon liittyvät ympäri Suomea toimivat yhteistyökumppanimme. Kaikki tarrat valmistetaan Lahdessa ja materiaalitarve on lähes 30 000 m². Koko projekti myös koordinoidaan Lahdesta. Apuna meillä on sähköinen työkalu projektin hallintaan sekä 15 ammattitaitoista asennuskumppania ympäri Suomen, kertoo Leeviprintin toimitusjohtaja Lasse Järvinen.

Kuva: Posti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone