Markkinointimateriaalien viisi suosikkia

29.1.2018 08:00Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Kuva: Onlineprinters.

Verkkopainotalo Onlineprintersin mukaan perinteiset markkinointimateriaalit ovat edelleen kaikkein suosituimpia. Viisi eniten käytettyä ovat flyerit, esitteet, folderit, käyntikortit ja kirjepaperi.  Niitä tarvitsevat sekä suuret että pienet yritykset.

Onlineprinters on yksi Euroopan suurimmista verkon kautta painotuotteita myyvistä painotaloista. Yritys kertoo, että vuonna 2017 se saavutti jälleen kaksinumeroisen kasvuluvun.

– Vaikka mainontaa on siirtynyt digitaalisiin medioihin, ei painettuja materiaaleja voi jättää pois markkinointikeinoista, sanoo Christian Würst, yrityksen kaupallinen johtaja.

Würstin mukaan eniten flyereitä käyttävät ravintola-alan ja kiinteistöalan yritykset sekä käsityöläiset. Keskimääräinen painos oli viime vuonna 5 000 kappaletta. Suuntaus on pienempiin painoksiin, mutta töiden lukumäärä kasvoi.

– Asiakkaat ovat nyt valmiita maksamaan enemmän nopeammista toimituksista sekä erikoistehosteista ja jakelupalveluista, Würst sanoo.

Würstin mukaan yrityksen, jolla on pieni markkinointibudjetti, kannattaa panostaa pitkäkestoisiin mainosvälineisiin. Niihin kuuluvat mm. kalenterit, kirjoitusalustat ja muistivihkot. Niitä käytetään pidempään, ja ne ovat siten käyttäjän näköpiirissä pitkään.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone