
Heikon viime vuoden jälkeen Suomen kartonkituotanto ja vienti ovat kääntymässä kasvuun tänä vuonna. PTT-tutkimuslaitos ennustaa, että ensi vuonna kasvu jatkuu, ja sitä vauhdittaa varsinkin Stora Enson uuden kuluttajapakkauskartonkilinjan käynnistyminen vuoden alkupuolella.
Kartonkien tuotanto ja vienti laskivat peräti viidenneksellä vuonna 2023. Kyseessä oli palautuminen koronan aiheuttamasta kysyntäpiikistä, joka yhdistyi inflaation nousun myötä heikentyneeseen kulutukseen ja kartonkimateriaalien kysynnän vähenemiseen. Myös toimitusketjun varrella olevien varastojen pienentäminen vähensi kartonkien kysyntää selvästi.
Alhaisten varastotasojen kääntäminen kasvuun tulee lisäämään kartonkien tuotantoa ja vientiä tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Suomesta viedyistä kartongeista noin kymmenys ohjautuu Pohjois-Amerikkaan, jossa talouskehitys on ollut ja tulee olemaan Eurooppaa suotuisampaa. Lisäksi Punaisenmeren konfliktin aiheuttamat kuljetushaasteet saattavat kasvattaa eurooppalaisen kartongin markkinaosuutta Lähi-idässä ja Turkissa, jonne ohjautui viime vuonna aiempaa enemmän kartonkia Aasiasta.
Ensi vuonna tuotantoa ja vientiä kasvattaa Stora Enson kuluttajapakkauskartonkilinjan käynnistyminen vuoden alkupuolella. Kokonaiskapasiteetti linjalla on 750 000 tonnia, joten suomalaisen kartongin tuotannon voi vuositasolla olettaa nousevan noin 15–20 prosenttia. Sen sijaan Metsä Board ilmoitti, että Kaskisten kartonkitehdashanketta ei toteuteta.
PTT ennustaa kartongin vientihintojen vielä putoavan tänä vuonna 4 %, mutta vuonna 2025 hinta nousisi prosentin.
Paperin hinta laskee edelleen
Papereiden vienti laski viime vuonna kymmenyksen vuodesta 2022. Syynä tuotannon ja viennin laskuun oli heikko kysyntä sekä toimitusketjujen varrella olevien varastojen purkaminen. Lisäksi tuotantoon vaikutti päällystämätöntä mekaanista kirjapaperia valmistaneen paperikoneen lakkautus Stora Enson Anjalan tehtaalla.
Tällä hetkellä tunnelmat paperimarkkinoilla ovat odottavat. Markkinoilla uskotaan paino- ja kirjoituspapereiden kysynnän pohjakosketuksen olevan takana, mutta elpymistä hidastaa Euroopan ja etenkin Saksan heikko talouskehitys. Varastojen purkaminen on kuitenkin päättymässä ja tämä osaltaan vilkastuttaa markkinoita ja kasvattaa tuotantoa. Lisäksi Punaisenmeren konflikti saattaa hankaloittaa paperintuontia Aasiasta Eurooppaan, mikä vahvistaisi eurooppalaisen tuotannon asemaa.
Paperin vientihinta laskee tänä vuonna PTT:n mukaan edelleen 7 %, mutta kääntyy lievään nousuun vuonna 2025.










