
Time Out Nordics lanseerataan myöhemmin tänä vuonna julkistamaan inspiroivimmat ravintolat, tapahtumat ja nähtävyydet Suomesta sekä muista Pohjoismaista. A-lehtiin parhaillaan rekrytoitava uusi tiimi tulee vastaamaan Time Out Nordicsin suomen- ja englanninkielisestä sisällöntuotannosta ja myynnistä Suomessa sekä myöhemmin myös muissa Pohjoismaissa.
– Olemme ylpeitä ja iloisia alkavasta yhteistyöstä. Kansainvälisesti tunnettu ja luotettu brändi Time Out on valinnut juuri A-lehdet-konsernin franchise-kumppanikseen sisältö- ja ilmiöosaamisemme vuoksi. Tavoitamme aktiivisen, kansainvälisen ja ostovoimaisen yleisön parhaalla reitillä suomalaisen ja pohjoismaisen kaupunkikulttuurin äärelle. Tarjoamme myös näkyvyyttä ja ratkaisuja mainostaja-asiakkaillemme, kertoo A-lehdet-konsernin tj. Heli Arantola.
– Time Out on globaali brändi, joka tavoittaa kuukausittain maailmanlaajuisesti 184 miljoonaa ihmistä yhdistäen heidät kaupunkielämän ja kaupunkien tutkimisen parhaisiin puoliin. Olemme iloisia voidessamme julkistaa tämän kumppanuuden A-lehdet-konsernin kanssa. Time Out tarjoaa ensimmäistä kertaa yleisölleen kattavasti Pohjoismaiden kaupunkien ja tärkeimpien matkakohteiden parhaimmiston, Time Out Median tj. Stacy Bettman lisää.
Time Out lanseerattiin Lontoossa vuonna 1968. Sillä on paikallisten toimittajien verkosto ympäri maailmaa luomassa sisältöä yli 350 kaupungissa runsaassa 50 maassa. Time Out kertoo olevansa ainoa globaali brändi, joka on omistautunut kaupunkielämälle. Time Out Group PLC:n, joka on listattu AIM:ssä (AIM: TMO), pääkonttori sijaitsee Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
A-lehdet-konsernin muodostavat A-lehdet Oy, Finnish Design Shop Oy, Genero Oy, Keskisen Kello Oy, Laine Publishing Oy sekä Satokausi Media Oy.












