Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

HUS julkaisee runsaasti tutkimusuutisia

20.5.2020 12:16Uutiset » Tuotteet ja palvelut
HUSin tutkimusuutisista on tehty erikoiskooste, kertoo tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta. Kuva: HUS.

Koronakriisi on lisännyt kiinnostusta tutkimustietoa kohtaan. HUS on vastannut tiedon kysyntään Juuri julkaistu -tutkimusuutisilla, joita on julkaistu jo neljän vuoden ajan. Nyt neljän vuoden taivalta juhlistetaan erikoiskoosteella sarjan jutuista.

Noin kolmen viikon välein ilmestyvä uutissarja näyttää tiedotteen mukaan yliopistosairaalassa tehtävän tieteellisen tutkimuksen koko skaalan ja osoittaa, miten nykyaikaisilla tutkimusmenetelmillä saadaan nopeastikin potilasta ja koko yhteiskuntaa hyödyttäviä käytäntöjä. Uutissarjassa tiedotetaan lääketieteellisistä tutkimuksista kaikilta erikoisaloilta.

– Tutkimusuutissarjassamme olemme halunneet kertoa yleistajuisesti HUSin monipuolisesta ja korkeatasoisesta tutkimuksesta ja tuoda sen tuloksia lähemmäksi ihmisten arkea, sanoo HUSin tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta.

Uutisoitavat tutkimukset valitseva Pitkäranta halusi juhlistaa neljän vuoden taivalta erikoiskoosteella Juuri julkaistu -sarjan jutuista. Koosteeseen on poimittu 11 päivitettyä artikkelia. Niissä kerrotaan, mikä vaikutus tutkimuksilla on ollut sekä kurkistetaan tutkijan uraan.

Meilahden kampuksella tuotetaan vuosittain yli 2000 uutta tieteellistä julkaisua. Juuri julkaistu -juttusarjassa uutisoidaan pieni otos näistä artikkeleista.

– Julkaisemme tätä sarjaa, koska haluamme kertoa koko Suomelle siitä tärkeästä tutkimustyöstä, jota yliopistosairaaloissa tehdään, tiivistää Pitkäranta.

Share: