Digimainonta kasvoi nopeasti aikakausmedioissa

Suomen Luonto -lehden digitaalinen muutoslehti.fi palkittiin Edit-kilpailussa vuoden 2016 digitaalisena ratkaisuna.

Aikakausmedian selvityksen mukaan aikakausmediakustantajat myivät digitaalista mainontaa 21,9 miljoonalla eurolla vuonna 2016. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 14 prosenttia. Kasvu jatkui kolmatta vuotta peräkkäin.

– Digitaalista mediamyyntiä aikakausmedioissa vauhdittaa mainostajien kiinnostus tarkasti kohdennettavaan ja mitattavaan mainontaan, Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimuspäällikkö Outi Sonkamuotka kertoo. Myös mediaympäristön merkitys on korostunut, mikä näkyy kustantajien mukaan erityisesti lisääntyneissä ja monipuolistuneissa natiivimainonnan ratkaisuissa. Brändit haluavat tulla kohdatuiksi laadukkaassa ympäristössä.

Jäsenkustantajat kertovat myös sivustojen tavoittavuuden ja sitä kautta inventaarin määrän kasvaneen. Yleisö tavoitetaan entistä useammin myös mobiilissa.

Aikakausmedia on seurannut kustantajien digitaalisen mainosmyynnin kehittymistä vuodesta 2013. Seurannan luvut ovat suurimpien kustantajien Aikakausmedialle ilmoittamia nettoeuroja, ja ne sisältävät kaiken digitaalisen mainosmyynnin. Monikanavaisilta mediataloilta on huomioitu ainoastaan aikakausmedioiden osuus myynnistä.

 

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!