Cabassi tuplasi paperikassien tuotannon

29.1.2020 14:00Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Cabassi tuo markkinoille uusia kassivaihtoehtoja. Kuva: Cabassi.

Paperikassit ovat nyt trendikäs tuote. Valkeakoskelainen paperikassivalmistaja Cabassi Oy on laajentanut tuotantoaan ja investoinut uuteen täysautomaattiseen paperikassikoneeseen. Investointi mahdollistaa uudet tuotteet.

Uusi kone on jo tuotannossa ja ensimmäiset toimitukset asiakkaille on tehty. Investoinnin myötä Cabassi laajentaa kassivalikoimaansa.

– Jatkossa pystymme palvelemaan entistä paremmin esimerkiksi yksittäisiä vaatekauppoja ja -ketjuja, koska uudella koneella pääsemme isompiin kokoihin kuin aikaisemmin, kertoo Cabassin toisen polven kassiyrittäjä Joona Henttonen.

Uusi konelinja mahdollistaa paperinarukannikkeen lisäksi myös ns. litteäkannikkeisen kassivaihtoehdon valmistuksen, jollaisia Suomessa ei ole tehty vuosiin.

– Tarjoamme vastuullisen kotimaisen kassivaihtoehdon nyt myös esim. take away -kasseihin. Ja vieläpä paranneltuna versiona niin, että kassin yläreuna on käännetty kassin sisään. Se lisää kassin ryhtiä ja kestävyyttä ja näin ollen kassia voi käyttää useampaan kertaan uudelleen. Haluamme jatkossakin tarjota asiakkaillemme hyvän kotimaisen paperikassivaihtoehdon ja taklata samalla tuontia niin, että koko kassimarkkina ei ole maailmalta tulevien kassien varassa, Henttonen jatkaa.

Uusien ominaisuuksien lisäksi konelinjan tuoma lisäkapasiteetti tulee parantamaan Cabassin toimitusnopeutta ja varmuutta entisestään. Joustava tuotanto mahdollistaa pienet ja suuret painosmäärät asiakkaiden tarpeiden mukaan.