Avery Dennison laajentaa tarratuotantoaan Euroopassa

Autoteippaus oli esillä Avery Dennisonin osastolla Fespassa. Kuva Fespa.
Autoteippaus oli esillä Avery Dennisonin osastolla Fespassa 2016. Kuva: Fespa.

Avery Dennison laajentaa paineherkkien tarramateriaalien tuotantoaan Euroopassa investoimalla 65 miljoonaa dollaria tehdaslaajennukseen Rodangessa Luxemburgissa. Investointi on yksi suurimmista, mitä yhtiö on viime vuosina tehnyt.

Avery Dennison kertoo investoinnin johtuvan kysynnän kasvusta. Investointi käsittää uusinta tekniikkaa käyttävän monipuolisen päällystysyksikön, lisää leikkauskapasiteettia, uuden pakkauslinjan ja automaattisen varaston. Tehtaan pinta-ala kasvaa 12 000 neliömetriä, ja tehdas tulee olemaan optimoitu kestävän kehityksen kannalta jätteiden käsittelyn, energian kulutuksen ja veden käytön suhteen.

Yhtiö tiedotti heinäkuussa kehittävänsä 17 miljoonan euron investoinnilla tehdastaan Schwelmissä Saksassa. Investointiin sisältyy uusi päällystysyksikkö, jonka avulla pystytään tarjoamaan kaksi päällystysvaihtoehtoa kymmenellä eri liimalla.

Yhtiö laajenee myös yrityskaupan avulla. Elokuussa yhtiö sai päätökseen Mactacin Euroopan liiketoimintojen oston 200 miljoonan euron kauppahinnalla.

Kuva: Avery Dennison.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!