Alykästä bussimainontaa tekoälyn avulla

9.3.2020 10:03Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Bussimainontaa pystytään nyt kohdentamaan ympäristöön, missä tuotetta käytetään ja mihin matkustajat ovat menossa, sanoo Neonmedian toimitusjohtaja Jari Lähdemäki (vas.). Kuva: Neonmedia.

Neonmedia on ottanut käyttöön Suomessa, ja tiettävästi myös koko maailmassa, ensimmäisenä tekoälyratkaisut bussien mainosnäytöille. Nyt mainonta pystytään kohdentamaan ympäristöön, missä tuotetta käytetään ja mihin matkustajat ovat menossa. Bussien näytöille ilmestyvät mainokset luodaan tietokannoissa, jotka voivat olla esimerkiksi kiinteistövälittäjän myynnissä olevista kohteista.

– Voin sanoa, ettei toista tällaista maailmasta kyllä löydy, Neonmedian toimitusjohtaja Jari Lähdemäki iloitsee.

Lähdemäen mukaan tekniikka on kehitetty viime vuonna samalla, kun Neonmedia on laajentanut verkostoaan voimakkaasti. Neonmedian ensimmäiset bussinäytöt ovat tulleet jo vuonna 1995. Määrä, toiminta-alue ja tekniikka on muuttunut vuosien varrella. Nyt käytössä on yli 30 kaupunkialueella tuhat näyttöä, jotka hyödyntävät tekoälyä.

– Alun perin teimme perinteistä ulkomainontaa, mutta kun Tässä.fi -mobiilisovelluksen takana oleva Adforen eritysosaaminen löytyi, pystyimme linkittämään heidän teknologiaansa paikkatietoon, Lähdemäki sanoo.

Bussien näytöille ilmestyvät mainokset luodaan tietokannoissa, jotka voivat olla esimerkiksi kiinteistövälittäjän myynnissä olevista kohteista. Tieto tuodaan netin kautta autoon ja sen näytölle matkustajien nähtäväksi. Sisältö voidaan räätälöidä ympäristön mukaan. Tekniikka on käytössä sekä paikallisliikenteen että kaukolinjojen busseissa.
Neonmedia kuuluu mediatalo Keskisuomalaiseen.