Aikakausmediat tavoittavat yhdeksän kymmenestä suomalaisesta

17.3.2020 11:13Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Pirkka-lehti tavoittaa painettuna ja digitaalisesti 1,76 miljoonaa suomalaista. Kuva: Kesko.

Tuoreimman Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) mukaan aikakausmediat tavoittavat painettuna 84,8 prosenttia yli 15-vuotiaista suomalaisista. Luku on 89,7 prosenttia, kun huomioidaan myös digitaaliset sisällöt. Painettu aikakauslehti on edelleen suosituin tapa kuluttaa aikakausmediasisältöjä.

Vähintään kuukausittain painettuja aikakauslehtiä lukee 76,3 prosenttia ja digitaalisena 60,4 prosenttia suomalaisista.

– Aikakausmedioilla on edelleen tärkeä rooli suomalaisten arjessa. Yli 15-vuotiaista 84 prosenttia sanoo pitävänsä suomalaisia aikakauslehtiä laadukkaina, ja lähes yhdeksän kymmenestä kertoo saavansa aikakauslehdistä tietoa harrastuksestaan tai mielenkiinnon kohteestaan, Aikakausmedian tutkimus- ja markkinointipäällikkö Outi Itävuo kertoo.

Suomalaisten aikakauslehtisuhteesta kertoo myös se, että puolet suomalaisista suhtautuu aikakauslehdissä olevaan mainontaan myönteisesti.

– Luku on suuri, sillä esimerkiksi mainontaan sosiaalisessa mediassa suhtautuu myönteisesti vain noin joka viides, Itävuo toteaa.

Kokonaistavoittavuudeltaan suurimpia aikakausmedioita olivat asiakasmediat Yhteishyvä ja Pirkka. Yleisömedioista kärkikolmikkoon ylsivät Me Naiset, Seiska ja Anna. Kokonaistavoittavuudella tarkoitetaan yhden painetun lehden keskimääräistä lukijamäärää sekä digitaalisesti lehteä keskimääräisen yhden viikon aikana lukeneiden nettolukijamäärää. Yksi henkilö on siis luvuissa mukana vain kerran.