
A-lehdet lanseeraa pohjoismaista asumista esittelevän Nordic Homes -julkaisun kansainvälisille markkinoille. Tarkoituksena on vastata pohjoismaiseen designiin kohdistuvaan kasvavaan kansainväliseen kysyntään. A-lehdet on myös avannut englanninkielisen lifestylesivusto Kotona.comin.
Uusi lehti tulee myyntiin kymmenissä maissa ympäri maailmaa Yhdysvalloista Japaniin. Jokainen 132-sivuinen numero esittelee kymmenen erilaista kotia. Julkaisun arvioidaan kiinnostavan erityisesti 30–65-vuotiaita, koulutettuja ja uteliaita lukijoita. Nordic Homes tulee myyntiin muun muassa Marks & Spencerin myymälöihin Britanniassa. Julkaisua myydään Yhdysvalloissa Barnes & Noble -ketjussa.
Lehti erottuu tiedotteen mukaan muista pohjoismaisista sisustus- ja lifestyle-julkaisuista, sillä se keskittyy erityisesti suomalaiseen elämäntapaan. Muut julkaisut painottavat kansainvälisiä tai ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia koteja. Nordic Homes on niin sanottu bookazine-julkaisu, jossa ei ole mainoksia.
A-lehtien toimitusjohtaja Heli Arantola kertoo A-lehtien laajentavan kansainvälistä liiketoimintaansa, sillä pohjoismainen elämäntapa kiinnostaa maailmalla.
– A-lehdet on ensimmäinen suomalainen mediatalo, joka vie suomalaista asumisen osaamista ja sisältöjä kansainvälisille markkinoille näin laajasti, Arantola toteaa.
Englanniksi myös kotoilusivusto
A-lehdet lanseerasi tammikuussa myös kansainvälisille markkinoille suunnatun lifestylesivusto Kotona.comin, jossa julkaistaan englanniksi kotoiluun liittyvää sisältöä sisustuksesta puutarhanhoitoon ja suomalaisesta designista remontointiin. Sisällöt ovat käännöksiä suomenkielisestä Kotona-mediasta, joka tunnettiin aiemmin nimellä Meillä kotona.
Uuden median tavoitteena on herättää kiinnostusta hyggen ja skandityylin vanavedessä, tavoittaa uusia yleisöjä sekä tuottaa kansainvälisiä mainostuloja. Ulkomaisten lukijoiden lisäksi sivusto palvelee Suomessa asuvia muunkielisiä.
Kasvua monilla kansainvälisillä tuotteilla
A-lehdet-konserni on kansainvälistynyt 2000-luvulla ensin verkkokaupassa ja nyt mediasisällöillä. Kotona.com täydentää konsernin kansainvälisiä menestystarinoita, Finnish Design Shopia ja Laine Publishingia. Nämä osoittavat A-lehtien mukaan, että suomalainen elämäntapa kiinnostaa maailmanlaajuisesti.
– Meillä on konsernissa kokemusta siitä, että suomalainen elämäntapa kantaa liiketoiminnan kansainvälistymisessä. Kotona on loistava esimerkki vientituotteesta, jossa yhdistyy laatujournalismi, teknologia ja tutkimus, Arantola sanoo.
Laine Publishing julkaisee mm kansainvälisiä neulontalehtiä ja kirjoja. Finnish Design Shop on pohjoismaisten design-tuotteiden verkkokauppa.












