Ruotsissa suuri painotalojen fuusio

Ruotsin suurimpiin painotaloihin kuuluvat Åtta45 ja Exakta Print aikovat yhdistyä. Fuusio synnyttää aivan alan kärjen tuntumaan yltävän yrityksen, jonka liikevaihto on noin 87 milj. euroa.

Yhdistyminen vaatii vielä Ruotsin kilpailuviraston hyväksynnän. Yritysten yhteinen liikevaihto nousee noin miljardiin kruunuun, joka on noin 87 milj. euroa. Toimipisteitä on 16 paikkakunnalla ja henkilökuntaa yhteensä noin 500.

Yritysten tiedotteen mukaan painoalalla on nyt muutoksen ja keskittymisen aika. Resurssit, talouden vahvuus ja koko ovat ratkaisevia tekijöitä siinä, että voidaan turvata asiakkaiden tarve laajaan tarjontaan ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Yhdistyminen vahvistaa asemaa markkinoilla ja avaa ovia uusille kasvumahdollisuuksille.

Åtta45 on mm. Ruotsin suurin lehtien painaja. Yritys on kasvanut viime vuosina lukuisten yrityskauppojen avulla ja laajentanut toimintaa mm. pakkauspainamiseen. Tuotantolaitoksia ja konttoreita on 15 paikkakunnalla. Yrityksellä on noin 330 työntekijää ja liikevaihto on 750 milj. kruunua.

Exakta Printillä on painotalo Malmössä ja myyntikonttoreita neljässä muussa kaupungissa. Yrityksellä on noin 170 työntekijää ja liikevaihto on 375 milj. kruunua.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!