
Otavamedia lakkauttaa Vene-lehden ja siirtää sen sisältöä Kippari-lehteen. Lisäksi yhtiö ulkoistaa Vauhdin Maailman tekemisen sekä uudistaa organisaatiotaan.
Muutoksista on ensimmäisenä kertonut Journalisti-lehti. Marraskuussa päättyneiden neuvottelujen jälkeen Otavamedia irtisanoo neljä työntekijää. Vene-lehden viimeinen numero ilmestyy joulukuussa.
Otavamedian pääluottamushenkilön ja Veneen tuottajan Tomi Peurakosken mukaan osa Veneen sisällöistä siirtyy osaksi Otavamedian toisen veneilylehden Kipparin sisältöjä. Kippari on tähän asti keskittynyt vain moottoriveneiden käsittelyyn. Peurakoski jatkaa Kipparin tuottajana.
Otavamedia jatkaa Peurakosken mukaan edelleen Erikoismedia-yksikön toimintojen uudelleenorganisointia. Yhtiö esittelee uuden organisaation henkilöstölle marraskuun aikana ja se astuu voimaan 1. joulukuuta. Uudistus koskee koko yksikköä, johon kuuluvat Veneen ja Kipparin lisäksi Tekniikan Maailma, TM Rakennusmaailma, Erä sekä Metsästys ja Kalastus.







