Narinen jättää operatiivisen toiminnan

Jyrki Narinen toimi pitkään DMP:n toimitusjohtajana ja oli yksi yrityksen perustajista. DMP tuli osaksi Granoa vuonna 2012.
Jyrki Narinen toimi pitkään DMP:n toimitusjohtajana ja oli yksi yrityksen perustajista. DMP tuli osaksi Granoa vuonna 2012.

Digi- ja printtipalvelujen tuottaja Grano Oy saa uuden vetäjän digitaaliselle liiketoiminnalle. Toiminnan uudeksi vetäjäksi ja pääkaupunkiseudun myyntitiimien johtajaksi on nimitetty Juha Ollikainen. Granon varatoimitusjohtajana toiminut Jyrki Narinen jättää operatiivisen toiminnan, mutta jatkaa Granon lähipiirissä hallitustyön osalta sekä Grano Dieselissä että Luotta Oy:ssä.

Narinen on ollut Granossa mukana vuodesta 2012, kun hänen perustamansa DMP tuli osaksi Granoa. Digitiimi on Narisen aikana kasvanut yli 50 osaajan liiketoiminnaksi. Samalla kun Narinen luopuu digitiimin vetovastuusta ja varatoimitusjohtajuudesta, hän luopuu myös Grano Dieselin toimitusjohtajuudesta. Grano Dieselin toimitusjohtajana aloittaa Marko Toivonen.

– Granon uusi strategia on valmis ja sen jalkautustyö alkaa. Strategian jalkautus tulee olemaan pitkäjänteinen tehtävä, ja nyt on luonnollinen taitekohta siirtää vetovastuu uudelle vetäjälle, Jyrki Narinen toteaa.

Juha Ollikainen toimii jatkossakin Helsingin aluejohtajana. Samalla vastuu Vantaan yksiköstä siirtyy Markus Jensen-Eriksenille. Sekä digimaailma että aluejohtajuus ovat Juha Ollikaiselle tuttua työtä. Multiprintin yrityskaupan myötä granolaiseksi tullut Ollikainen on aikaisemminkin vastannut pääkaupunkiseudun toiminnoista. Hänellä on pitkä kokemus digitaalisen liiketoiminnan vetämisestä aikaisemmalta uraltaan. Hän on toiminut mm. Interpublic Groupin sekä McCann Helsingin ja Hasan & Partnersin ICT-johtajana.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!