
Epson ostaa Fiery-yhtiön noin 591 miljoonalla dollarilla. Myyjä on Fieryn omistaja, sijoitusyhtiö Siris. Fiery on globaalisti toimiva digitaalisten tulostuspalvelimien ja työnkulkuohjelmistojen toimittaja.
Ostaja on Seiko Epson Corporation. Epson tunnetaan graafisella alalla erityisesti suurkuvatulostimista.
Tiedotteen mukaan kaupan jälkeen Fiery jatkaa toimintaansa itsenäisenä tulostuspalvelemien ja ohjelmistojen toimittaja OEM-kumppaneille. Fieryn tekniikkaa käyttävät hyvin monet digitaalisten painokoneiden ja tulostimien toimittajat.
Kauppaa perustellaan sillä, että yhdistymällä Epsoniin Fiery pystyy paremmin skaalaamaan toimintaansa, innovoimaan ja toimittamaan uusimman tekniikan ratkaisujaan asiakkaille.
– Olemme vakuuttuneita siitä, tämä sopimus sekä edistää kaupallisen ja teollisen painamisen liiketoimintaamme että kiihdyttää analogisen painamisen digitaalista transformaatiota innovatiivisesti, sanoo Epsonin toimitusjohtaja Yasunori Ogawa.
Fiery oli aikaisemmin EFI-yhtiön liiketoimintaa. Vuonna 2019 Siris osti EFI:n ja vuonna 2021 Fiery erotettiin EFI:stä omaksi yhtiöksi.












