Kuvaajaksi EM-kisoihin

Canon Eurooppa haastaa kuvauksen harrastajat mukaan valokuvauskilpailuun, jossa pärjäämällä pääsee kuvaajaksi jalkapallon EM-kisoihin. Kilpailussa on neljä kategoriaa: muotokuvaus, maisemakuvaus, urheilukuvaus ja lähikuvaus.

Kategoria kannattaa valita huolella, sillä kukin voi osallistua kilpailuun vain yhdellä kuvalla. Arvovaltainen tuomaristo valitsee yleisöäänestyksen parhaimmistosta kunkin maan kategoriavoittajat, jotka saavat palkinnoksi 2 000 euron arvosta Canon EOS -tuotteita ja mahdollisuuden päästä kisaamaan finaalipaikasta unelmien kuvauskeikalle.

Seuraavassa vaiheessa palkitun lehti-, muoto- ja matkakuvaaja Vicki Couchmanin johtama raati arvioi kaikkia maakohtaisia kategoriavoittajia keskenään. Kaksi parhaan kuvan ottajaa kustakin kategoriasta lähtevät Wieniin seuraamaan ja kuvaamaan jalkapallon EM-kisoja. Kisoissa otettujen kuvien perusteella tuomaristo ratkaisee kilpailun lopulliset voittajat.

Nämä neljä voittajaa, siis yksi kustakin kategoriasta, saavat mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa unelmiensa kuvauskeikan.

Tärkeät päivämäärät:
Kilpailuaika 17. – 30. huhtikuuta.
Kuvien yleisöäänestys:
5. – 18. toukokuuta.
Kahdeksan finalistin valinta:
25. toukokuuta mennessä
Finaali:
22. – 27. kesäkuuta Wienissä jalkapallon EM-kisoissa

Lisätietoja www.canon.fi/kuvauskeikka

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!