Kirjamyynti kasvoi neljänneksen Kirjamessuilla

Helsingin Kirjamessut ja Viini & Ruoka -tapahtuma ylsivät kävijäennätykseen. Kuva: Messukeskus.

Helsingin Kirjamessujen kävijämäärä nousi uuteen ennätykseen lähes 92 000 kävijään. Kustantajat ovat tyytyväisiä tapahtumaan ja kertovat kirjamyynnin kasvaneen neljänneksellä viime vuodesta.

Kävijämäärä kasvoi viime vuotisesta yli 7 %. Helsingin Kirjamessut ja samaan aikaan järjestettävä Viini & Ruoka -tapahtuma on kävijämäärältään Messukeskuksen suurin tapahtumakokonaisuus. Kirjamessut oli tänä vuonna myös pinta-alaltaan ja näytteilleasettajamäärältään kaikkien aikojen suurin. Messuille osallistui 355 yritystä, esiintyjiä oli yli 1100 ja ohjelmia lavoilla lähes 900.

– Myynti osastolla on näillä näkymin neljänneksen suurempi kuin vuosi sitten. Olemme erittäin tyytyväisiä, kertoo Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio.

– Silmämääräisesti kävijäkunnassa on ollut entistä enemmän nuoria, mikä ilahduttaa meitä suuresti. Kiinnostus äänikirjoja kohtaan on kasvanut selkeästi. Uusi pohjaratkaisu on tuonut väljyyttä ja kaikissa lavaohjelmissa on ollut paljon kuulijoita, Vainio sanoo.

Myynti meni yli odotusten myös WSOY:n osastolla.

– Myyntiä on tehty kirjamessuilla 25 % enemmän kuin vuosi sitten. Myynti on jakautunut laajalle kirjavalikoimalle, jopa viittäkymmentä eri teosta on myyty selkeästi hyvin. Lasten ja nuorten kirjoja on myyty entistä enemmän. Kirjamessuilla on nyt ollut helpompi kulkea ja lavat ovat löytyneet helposti. Tuntuu, että messuilla on entistä enemmän nuorempaa kävijäkuntaa, kertoo WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen.

Kantar TNS:n kävijätutkimuksen mukaan kävijöistä 95 % oli tyytyväisiä tapahtumakokonaisuuteen. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa oli 17 % kävijöistä. Tutkimukseen vastanneista 95 % kertoi tulevansa varmasti tai todennäköisesti myös seuraavalla kerralla. Kävijätutkimukseen haastateltiin 200 kävijää.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!