Canon Kuvajournalismi 2015 -kilpailun pääsponsoriksi

Vuoden 2013 lehtikuva oli Heidi Piirosen otos Naapurini.
Vuoden 2013 lehtikuva oli Heidi Piirosen otos Naapurini.

Canon lähtee Kuvajournalismi 2015 -kilpailun pääsponsoriksi. Toisena pääsponsorina toimii viestintätoimisto Rianno. Kumppanina on mukana muun muassa valokuvauksen erikoisliike Studiovarustamo.

Vuoden lehtikuva -kilpailuna tunnettu tapahtuma on järjestetty vuodesta 1962 lähtien, mutta vuonna 2014 kilpailu jäi rahapulan takia väliin.  Nyt kilpailu toteutetaan entistä laajempana ja uudella nimellä. Tänä vuonna mukaan on otettu ensimmäistä kertaa videokuva-kategoria. Kilpailun kaikki sarjat ovat reportaasi, uutiskuva, henkilökuva, urheilukuva, video/multimedia, essee, haastaja ja yleisön suosikki.

Kilpailu on kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille lukuun ottamatta Haastaja-sarjaa, johon voivat osallistua myös yhdistyksen ulkopuoliset henkilöt. Kuvajournalismi 2015 -kilpailuun voi osallistua 1.-17. tammikuuta. Voittaja julkistetaan 17. helmikuuta, ja kilpailutyönäyttely aukeaa Sinebrychoffin taidemuseossa 18. helmikuuta.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Niini & Co Oy

Turku

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!