Sanoma Data automatisoi osoitteistuksen

Sanoma-konsernin IT-palveluyhtiö Sanoma Data tilaa oululaiselta Flowmanilta laajennuksen sen yhtiölle aiemmin toimittamaan Virtual Prepress-järjestelmään.

– Flowmanin vuonna 2006 toimittama järjestelmä on osoittautunut tavoitteidemme mukaiseksi. Se on automatisoinut valmiin sivuaineiston kaikki ennen levynvalmistusta tapahtuvat työvaiheet keskitetysti yhdessä järjestelmässä – koko konsernin laajuudessa. Keskittäminen on tärkeä osa IT-strategiaamme ja nyt saamme myös osoiteaineistojen käsittelyn osaksi keskitettyä tuotannonhallintaa, projektipäällikkö Kimmo Lindström Sanoma Datasta kertoo.

– Meillä on konsernissa useita erilaisia postitusjärjestelmiä joiden vaatimukset poikkeavat postitusaineiston eli osoitteiston suhteen toisistaan, kertoo kehityspäällikkö Matti Mikkola Sanomapainosta.

– Olimme mukana työryhmässä joka kehitti suosituksen postitusaineistojen lähettämisestä painoon. Tämä järjestelmälaajennus automatisoi aineiston suositustenmukaisuuden tarkistuksen ja varmistaa myös aineiston kohdistumisen oikeaan tilaukseen, Mikkola jatkaa.

Flowman MailMan -ohjelmiston avulla osoiteaineisto otetaan vastaan, kohdennetaan oikeaan painotyöhön ja tarkistetaan standardinmukaisuus – kaikki tämä automaattisesti. Ohjelmisto on saatavana erikseen asennettavana palvelinohjelmistona, osana Flowman Virtual Prepress-järjestelmää tai SaaS-palveluna internetin ”yli”.

Ratkaisu asennetaan osaksi Sanoma Datan ylläpitämää keskitettyä sivunsiirtojärjestelmää, jolla Sanoma Data huolehtii kaikkien Sanoma-konsernin lehtien ja painojen tuotannonhallinnan lisäksi sekä yhteistyöpainoihin menevän että Sanomapainon tilauskirjapainotoiminnan trafiikin.

Sanoma on Suomen johtava sanomalehtikustantaja. Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma kustantaa valtakunnallisia ja alueellisia päivälehtiä, paikallis- ja kaupunkilehtiä sekä digitaalisia palveluja. Lisäksi Sanoma tarjoaa yritysasiakkaille talousuutis-, kuvatoimisto- ja uutisseurantapalveluja. Sanoma on osa SanomaWSOY-konsernia.

Sanoma Data on perustettu vuonna 2005. Yhtiön palveluksessa on 140 tietoteknistä asiantuntijaa, jotka vastaavat noin kolmen tuhannen käyttäjän tietoteknisistä palveluista. Sanoma Data toimii viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Vantaalla, Lappeenrannassa, Kouvolassa sekä Tampereella. Sanoma Datan liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa. Yhtiö on osa Sanoma-konsernia.

Flowman Oy on Oululainen teknologiayhtiö, joka on erikoistunut virtaviivaistamaan printtimedian liiketoimintaprosesseja. Yhtiö on menestyksekkäästi yhdistänyt suomalaisen teollisuusautomaation ja ohjelmisto-osaamisen taustaansa prepress-tuotannossa ja tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia ohjelmistopohjaisia ratkaisuja, jotka selkeästi tehostavat heidän toimintaansa. Flowmanin asiakkaina on pohjoismaisia lehtipainoja ja kustantajia.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!