Gredi laajentaa automaattitaittopalveluihin

AutoTaitto-konseptissa käytetään EasyCatalog-lisäohjelmaa, joka asennetaan Adobe InDesigniin. Tuotekatalogeja voidaan taittaa siten helpommin InDesignin avulla. Kuva: EasyCatalog.

PunaMusta Media Oyj:n tytäryhtiö Gredi Oy on ostanut lahtelaisen Thero Design Oy:n AutoTaitto-liiketoiminnan. Kaupan avulla Gredi pystyy automatisoimaan asiakkaidensa erilaisiin julkaisuihin liittyvän aineiston- ja tuotetiedon hallinnan entistä laajemmassa mittakaavassa. Tämä helpottaa esimerkiksi kuvastojen julkaisemista.

Gredi on Suomen johtavia brändinhallinnan palveluntarjoajia, ja sen Content Hub -palvelussa brändit hallitsevat, muokkaavat, jakelevat ja julkaisevat kaupallisia ja tuotannollisia digitaalisia aineistoja ja niihin liittyviä lisäarvotietoja, sekä huolehtivat siitä, että brändi-ilme säilyy yhdenmukaisena läpi yhtiön, myös esimerkiksi ulkomaisissa toimipisteissä tai jakelijoiden käytössä.

Esimerkiksi tuotekatalogien ja hinnastojen taittovaiheessa iso osa tarkkuutta ja resursseja vaativasta tietojen manuaaliseen kopiointiin liittyvästä rutiinityöstä pystytään korvaamaan automaation avulla linkittämällä tuotedata tiedon lähteestä, kuten Content Hub -palvelusta, Excel-tiedostosta tai tuotetietojärjestelmästä, suoraan taitettavaan julkaisuun.

– Kun perinteinen copy/paste-vaihe jää pois, tuotetietojen taitto on tehokasta ja virheettömämpää. Mitä suurempi tuotemäärä tai mitä enemmän toistuvia tietoja, sitä suurempi ajan- ja rahansäästö automatisoinnista koituu, kertoo PunaMusta Median näkyvyys- ja painoliiketoiminnan johtaja Jari Avellan.

Tuotetiedon automatisointi ei vaikuta julkaisun ilmeeseen. Tuotedata yhdistyy taitto-ohjelmalla tehtyyn julkaisuun ja linkki tuotedataan säilyy, vaikka aineistoa muokataan. Esimerkiksi viime hetken hintamuutokset voidaan tehdä helposti ja luotettavasti.

Julkaisuautomaatioliiketoiminnan mukana Gredin henkilöstömäärä kasvaa kahdella työntekijällä. Liiketoiminta siirtyy Gredille 1.5.2022 alkaen.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!