
Morten Rud Pedersen (vas.), Rud Pedersenin Managing Partner Susanna Korpivaara, Tekirin toimitusjohtaja Riikka Kouhi ja Harri Saukkomaa kertovat asiakkaidensa saavan jatkossa laajempaa palvelua. Kuva: Hannu Oskala
Rud Pedersen Finland on ostanut Tekirin koko osakekannan sen perustajalta Harri Saukkomaalta ja muilta osakkeenomistajilta.
— Tämä on ollut minulle – ja myös Tekirille – upea ja uskomaton viikko. Julkistimme Rud Pedersen Finlandin ja Tekirin välisen yritysjärjestelyn. Meitä odottaa hieno tulevaisuus. Se tarkoittaa toki paljon työtä, mutta myös paljon iloa. Lisäksi se tuo uusia mahdollisuuksia ja uusia palveluita asiakkaillemme, Harri Saukkomaa totesi LinkedInissä.
Yhdistymisen myötä yrityksen palveluvalikoima ja osaaminen eri toimialoilla kasvaa.
— Asiakkaamme hyötyvät syvällisestä paikallisesta ymmärryksestä, osaamisestamme 19 Euroopan maassa, yli 600 asiantuntijan verkostosta ja vahvasta läsnäolostamme Brysselissä. Tämä auttaa heitä navigoimaan muutoksessa ja menestymään nopeasti kehittyvässä maailmassa, Rud Pedersen Groupin perustaja ja toimitusjohtaja Morten Rud Pedersen sanoo.
Uusia mahdollisuuksia
Ruotsissa perustettu Rud Pedersen on yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja strategisen viestinnän konsultointiyritys, ja Tekir vaativan viestinnän neuvonantaja.
— Nyt voimme auttaa asiakkaitamme entistä kansainvälisemmin yhdessä Rud Pedersenin kanssa. Se merkitsee Tekirin tiimille uusia mahdollisuuksia ja entistä kiinnostavampia projekteja. Odotan innolla, että saan myös itse jatkaa tätä työtä uudessa roolissani Senior Advisorina ja hallituksen jäsenenä, Tekirin perustaja Saukkomaa kertoo.
Aluksi Rud Pedersen Finland ja Tekir jatkavat toimintaansa itsenäisinä yhtiöinä, ja ne yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi vuoden 2026 aikana.





