
Jarkko Tuominen on nimitetty Paptic LTD:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Nykyinen toimitusjohtaja Tuomas Mustonen jatkaa toimitusjohtajana uuden toimitusjohtajan toimikauden alkamiseen asti, jonka odotetaan tapahtuvan vuoden loppuun mennessä. Tuominen siirtyy Papticille Metsä Groupista, jossa hän on toiminut useissa erilaisissa tehtävissä. Viime vuodet hän on johtanut Metsä Springin Muoto-kuituvalospakkauksen kehittämistä ja kaupallistamista.
Jyrki Käki on puolestaan nimititetty Graphic Packaging Internationalin Healthcare-divisioonan Business Development Manageriksi Pohjoismaiden alueelle. Käellä on 30 vuoden kokemus pakkausalalta ja aiemmin hän on toiminut pitkään mm. Jaakkoo-Taaran myyntipäällikkönä.
Tommy Isoaho on nimitetty Jaakkoo-Taaran Pohjoismaiden myyntipäälliköksi. Viimeksi hän työskenteli Antaliksen palveluksessa.





