Latvialainen painotalo joutui kyberhyökkäyksen kohteeksi

Latvialainen painotalo SIA Jelgavas Tipogrāfija on joutunut kyberhyökkäyksen kohteeksi kesäkuun alussa, kertoi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Māris Matrevics. Hyökkäys tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, 1.–2. kesäkuuta. Matrevicsin mukaan ei ole selvää, miksi hyökkäys kohdistettiin juuri heidän painotaloonsa. Painolla on useita asiakkaita myös Suomessa.

Yritys työskentelee parhaillaan IT-infrastruktuurin ja ohjelmistojen palauttamisen parissa, ja Matrevics arvioi, että täysi toimintakyky saavutetaan pian. Tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi pääsy yhtiön verkkosivuille on estetty.

Painotalo on ilmoittanut hyökkäyksestä sekä Latvian kyberuhkien torjuntaviranomaiselle Cert.lv:lle että valtion poliisille. Kyberhyökkäyksen aiheuttamien taloudellisten vahinkojen arviointi on Matrevicsin mukaan vaikeaa. Yhtiön kuukausittainen liikevaihto on noin 1,5 miljoonaa euroa, ja arvioidut tappiot liiketoiminnan osalta ovat noin neljännes tästä summasta.

Viime vuonna Jelgavas Tipogrāfija teki 17,135 miljoonan euron liikevaihdon, mikä oli 3,2 % vähemmän kuin vuonna 2023. Yrityksen voitto oli 558 621 euroa.

Yhtiö sai vuonna 2024 tuloja 25 maasta. Latviassa liikevaihto oli 5,22 miljoonaa euroa, Ranskassa 4,792 miljoonaa, Saksassa 2,158 miljoonaa, Ruotsissa 863 500 ja Islannissa 836 500 euroa. Suomen tarkkaa osuutta ei ole tiedossa.

Jelgavas Tipogrāfija on perustettu vuonna 2004. Omistajina ovat muun muassa Vītolu-säätiön perustajan Viļa Vītolsin perhe (SIA VVMV), Rodijs Trankalis, Māris Matrevics, Juris Sīlis, Arta Kamola ja Sandra Matrevica.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!