
Jussi Heinämäki aloittaa Signcom Oy:n uutena toimitusjohtajana 23.2.2026. Samalla yhtiön perustajaosakas ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Samuli Vuorenhela siirtyy myyntijohtajaksi.
Vuorenhela on toiminut Signcom Oy:n toimitusjohtajana yhtiön perustamisesta lähtien kohta 15 vuotta. Lähes koko tämän ajan hän on vastannut sekä toimitusjohtajan että myyntijohtajan tehtävistä. Yhtiön kasvun ja toiminnan kehittymisen myötä vastuunjaon selkeyttäminen nähtiin tarpeellisena.
— Signcom on siirtymässä vaiheeseen, jossa toimitusjohtajan ja myynnin johtamisen yhdistäminen ei ole enää kestävä ratkaisu. Selkeä työnjako luo paremmat edellytykset yhtiön ja henkilöiden kehitykselle. Itse voin keskittyä täysipainoisesti myyntitiimin kanssa työskentelyyn ja asiakassuhteiden kehittämiseen, Vuorenhela sanoo.

Heinämäellä on laaja kokemus liiketoiminnan kehittämisestä ja hän on toiminut visuaalisen viestinnän alalla toimitusjohtajan tehtävissä noin 20 vuotta.
Signcom Oy on perustettu vuonna 2011 yhdessä IGEPA Groupin kanssa.





