Kotimaisesta sisällöstä halutaan maksaa

KMT 2023 -tutkimuksen tulokset kertovat, että uutis- ja aikakausmedian tavoittavuus jatkuu edelleen erinomaisena. Kuva: Sanoma.

Kotimaisesta toimitetusta sisällöstä maksetaan ja lehdet tilataan Suomessa edelleen pääosin kotiin. Lähes 60 % suomalaisista kertoo tuoreen KMT 2023 -tutkimuksen mukaan talouteensa tilattavan maksullista kotimaista sanomalehteä joko painettuna tai digitaalisena. Lähes puolet kertoo talouteensa tilattavan maksullista kotimaista aikakauslehteä.

Talouksista 17 %:lla on tapana ostaa kotimaisten aikakauslehtien irtonumeroita.

Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2023) mukaan suomalaisten sanomalehtien lukeminen on melkoisen digitalisoitunutta ja vakiintunutta. Sanomalehtien sisältöä lukee viikoittain reilu neljä miljoonaa (94 %) suomalaisista, digitaalisen sisällön lukemien on osa arkea 63 %:lla ja painetun lehden avaa lähes päivittäin edelleen 40 % suomalaisista.

Reilu kolme miljoonaa suomalaista lukee aikakauslehtiä painettuna tai digitaalisen vähintään kuukausittain. Aikakauslehtien lukukanavana painettu lehti on edelleen hieman digitaalista suositumpi lukemistapa.

 

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!