Suvi Oinonen Graafisen Teollisuuden liittojohtajaksi

Suvi Oinosesta tulee Graafinen Teollisuus ry:n uusi liittojohtaja.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Suvi Oinonen on nimitetty Graafisen Teollisuuden liittojohtajaksi. Hän toimii myös Medialiiton toimialajohtajana graafisen teollisuuden alueella. Oinonen aloittaa tehtävässä 18.9.2023.

Hän siirtyy Medialiittoon Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:sta, jossa hän on toiminut sidosryhmäasiantuntijana. Aiemmin Oinonen on toiminut pitkään Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtajana sekä Kopiostossa.

– Olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme kokeneen osaajan johtamaan Graafisen Teollisuuden elinkeinopoliittista edunvalvontaa. Haluamme vahvistaa alan yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttamista sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla, Graafisen Teollisuuden hallituksen puheenjohtaja Sauli Vuorinen toteaa.

– Painotuote on kiertotalouden edelläkävijä, ja Graafinen Teollisuus tavoittelee painotoimialan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. On inspiroivaa päästä mukaan tähän työhön. Liiton toiminta on monipuolista, ja sitä kehitetään yritysten tarpeiden ja toimintaympäristön muutosten mukaan. Odotan innolla yhteistyötä jäsenyritysten ja sidosryhmien kanssa, toteaa Suvi Oinonen.

Graafinen Teollisuus on graafisen alan tuotannollisten yritysten elinkeinopoliittinen etujärjestö ja Medialiiton jäsenyhdistys. Edunvalvonnan lisäksi liitto pyrkii parantamaan jäsenyritystensä kilpailukykyä, yhteistyötä ja osaamista.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!