
PunaMusta Oy ja Cadpack ovat solmineet 31.5.2024 kaupan pakkaustoimija Cadpackin liiketoiminnasta. Kaupassa PunaMustalle siirtyvät pakkausliiketoiminnan osaaminen, koneet ja asiakkaat.
– Aloitamme kesän jälkeen määrätietoisen matkan kohti nykyaikaista ja joustavaa pakkausalan palvelukokonaisuutta, jossa huippuluokan suunnittelu yhdistyy monipuoliseen tuotantoon. Tämän matkan me teemme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, sanoo PunaMustan toimitusjohtaja Jari Avellan.
Uusissa pakkauspalveluissa on Avellanin mukaan tarjolla merkittävät materiaalikirjastot, valmistuksen mahdollisuudet ja tuotekehityspalvelut sekä PunaMustan valmis display-tuotanto. Lisäksi PunaMusta-yritysperheen myötä Cadpackin asiakkaat saavat saman katon alta myös brändinhallinnan ja -näkyvyyden tuotteita, myymälä- ja tapahtumaratkaisut suunnittelusta tuotantoon, markkinointilogistiikan palvelut sekä monipuoliset digitaaliset palvelut nettisivuista verkkokauppoihin.
Cadpack kertoo sivuillaan toimittavansa pakkausratkaisut fiksusta suunnittelusta aina kustannustehokkaaseen valmistukseen saakka. Erikoisalaamme ovat kartonkiset ja monimateriaaliset pakkaukset myös pienissä erissä toimitettuina, Cadpack kertoo.
Cadpack (EkoHUB Oy) on Lahdessa toimiva yritys, jonka liikevaihto oli 135 000 euroa 8/2022 päättyneelle tilikaudella.











