Marvacon myyntijohtajaksi Mirva Koskinen

Mirva Koskinen. Kuva: Marvaco.

Marvacon myyntijohtajaksi on nimitetty Mirva Koskinen (44), vastuualueenaan brändi- ja painoasiakkaat Suomessa ja Ruotsissa. Myyntitiimit Suomessa ja Ruotsissa raportoivat hänelle myynnistä vastuualueittain. Koskinen aloitti uudessa tehtävässään 1.11.2023.

Mirva Koskinen aloitti Marvacon palveluksessa kuusi vuotta sitten brändimyyntitiimissä, ja hänen taustansa on pakkausalalta Tetra Pakilla ja Stora Ensolla. Vuoden 2023 alussa Mirva tuli avainhenkilönä yhtiön osakkaaksi järjestelyssä, jossa toimiva johto osti koko Marvacon osakekannan.

– Laajeneva liiketoiminta-alue on mielenkiintoinen ja haastavassa markkinatilanteessa. Uskon Marvacon asiakasyhteistyöhön ja palvelun laatuun, ja siksi katson luottavaisesti tulevaan vuoteen. On hienoa päästä tapaamaan asiakkaita Suomessa ja Ruotsissa, Koskinen sanoo.

– Mirva on kehittynyt työtehtäviensä mukana ja yllättänyt aina positiivisesti, kun hänen tehtäväalueensa on laajentunut, sanoo Marvacon toimitusjohtaja Antti Mikkilä.

Marvaco kertoo olevansa pohjoismaiden johtava pakkausaineistojen ja painotyökalujen valmistaja. Yhtiön markkina-alueet ovat Pohjoismaissa ja lähialueilla Pohjois-Euroopassa. Yhtiön toimipaikat sijaitsevat Suomessa Porissa ja Helsingissä sekä Ruotsissa Sunnessa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!