Keskisuomalainen-konserni ulkoistaa asiakaspalvelun

Kuva: Keskisuomalainen.

Keskisuomalainen Oyj ulkoistaa asiakaspalvelun osana tehostamisohjelmaansa. Laajassa ohjelmassa on myös vähennetty tilattavien paperilehtien ilmestymispäiviä ja keskitetty sanomalehtien painamista.

Viimeisimpänä toimenpiteenä on päätetty konsernin kuluttaja-asiakaspalvelun ulkoistamisesta. Ulkoistuksen tavoitteena on tiedotteen mukaan huomioida asiakaspalvelun kehittämisessä meneillään olevan median digitaalisen transformaation vaikutukset sekä varmistaa laadukas, monikanavainen ja kustannustehokas asiakaspalvelu kuluttaja-asiakkaille myös jatkossa. Ulkoistaminen toteutetaan vuoden 2024 aikana ja se johtaa noin 40 työsuhteen loppumiseen.

Osana tehostamisohjelmaa on Keskisuomalainen-konsernissa vähennetty tilattavien paperilehtien ilmestymispäiviä vuoden 2023 lokakuussa ja vuoden 2024 huhtikuussa. Vähennykset koskivat yhteensä 10 sanomalehteä ja pääsääntöisesti vähennettiin yksi paperisen lehden ilmestymispäivä viikossa. Verkon uutisointi lehdissä jatkuu kuitenkin edelleen seitsemänä päivänä viikossa.

Konserni on myös tiivistänyt ja tehostanut sanomalehtipainamista. Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö Lehtisepät Oy sulki Lahden sanomalehtipainon 30.9.2023. Lahdessa painetut painotyöt siirrettiin Lehtisepät Oy:n Tuusulan ja Kouvolan sanomalehtipainoihin painettaviksi.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!