Keskisuomalainen-konserni kasvoi yrityskaupoilla

Keskisuomalainen laajensi vuonna 2022 merkittävästi painotoimintaansa ostamalla Savon Painon Sanomalta. Paino toimii nyt Lehtiseppien Varkauden painona. Kuva: Lehtisepät.

Keskisuomalainen-konsernilla oli tilinpäätöstiedotteen mukaan kaksijakoinen vuosi. Liikevaihto kasvoi 4,4 % ja oli 221,1 milj. euroa. Kasvuun ja tulokseen vaikuttivat merkittävästi yrityskaupat. Kasvu oli vahvempaa ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Toisella vuosipuoliskolla Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan vaikutukset leikkasivat kasvua.

Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat merkittävästi vuoden 2021 lopulla toteutettu Hämeen Sanomat -konsernin hankinta sekä osaltaan markkinoiden lievä piristyminen koronapandemian jäljiltä. Kasvu oli vahvempaa ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Toisella puoliskolla kustannusten nousu heikensi tulosta. Vuoden 2022 tuloksesta tuli kuitenkin hyvä, kun strategian mukaisesti konsernin varhaisjakeluliiketoiminta myytiin Postille. Toteutetun kaupan arvo oli 21 milj. euroa.

Konsernissa on valmisteilla tehostamisohjelma, jolla pyritään sopeutumaan nousseisiin kuluihin. Tulosta rasitti tytäryhtiö Suomen Suoramainonta Oy:n heikko tuloksentekokyky. Sen uskotaan paranevan merkittävästi tänä vuonna uusien jakelusopimusten ansiosta.  Konserni uskoo muutenkin operatiivisen tuloksen paranevan selvästi vuonna 2023 vuoteen 2022 verrattuna. Vuoden 2022 tilikauden voitto oli 7,4 milj. euroa.

Konsernin lehtikustantamisen liikevaihto oli 170,3 milj. euroa (167,7 milj. euroa vuonna 2021).  Ammattimedioiden liikevaihto oli 3,0 milj. euroa (2,7).

Painotoiminnassa konserni teki viime vuonna isoja muutoksia. Ulkoisten painotöiden liikevaihto kasvoi 61,8 % ja oli 12,1 milj. euroa (7,5). Olennaisen syy liikevaihdon kasvuun oli Savon Paino Oy:n oston yhteydessä tehty painatussopimus Sanoman kanssa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 3,7 milj. euroa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!