Alma Consumerin liiketoimintajohtajaksi Santtu Elsinen

Santtu Elsinen on kehittänyt Alma Median digitaalista toimintaa mm. teknologiajohtajana. Kuva: Alma Media.

Alma Consumer -liiketoimintasegmentin johtaja Kari Kivelä (63) on ilmoittanut jäävänsä johtajasopimuksensa mahdollistamalla tavalla nykyisestä tehtävästään eläkkeelle 31.12.2023 mennessä. Kivelän seuraajaksi on nimitetty Santtu Elsinen (50).

Kivelä aloitti Alma Median Iltalehden kustantajana ja vastaavana päätoimittajana vuonna 2005 ja on työskennellyt nykyisessä tehtävässään vuodesta 2018.  Elsinen on toiminut Alma Median teknologiasta vastaavana johtajana (CDO) ja konsernin johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016. Alma Consumer -liiketoimintasegmentin johtoryhmän jäsenenä Elsinen on toiminut vuodesta 2018 alkaen. Aiemmin Elsinen on toiminut mm. Talentum Oy:n kehitysjohtajana ja Satama Interactiven kehitysjohtajana.

– Alma Media on mahdollistanut minulle monipuolisen ja mielenkiintoisen kehittymisen polun lähes kaksi vuosikymmentä. Olen saanut olla muuttamassa yhtiötä printtivetoisesta mediatalosta digitaaliseksi media- ja palveluliiketoiminnan taloksi. Viime vuosien yrityskaupat ovat nyt onnistuneesti integroitu Alma Consumer -segmenttiin. Kiitollisena kaikille kollegoilleni jätän luottavaisin mielin vetovastuun seuraajalleni, sanoo Kari Kivelä, Alma Consumerin liiketoimintajohtaja.

Myös Alma Median henkilöstöjohtaja Virpi Juvonen (60) on ilmoittanut jäävänsä johtajasopimuksensa mahdollistamalla tavalla eläkkeelle vuoden 2023 loppuun mennessä. Alma Media on käynnistänyt Juvosen ja Elsisen seuraajien haun.

Alma Consumer-yksikköön kuuluvat mm. Iltalehti sekä digitaaliset markkinapaikat ja asumisen palvelut.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!