Adara Pakkaus osti ER-Pahvityön

ER-Pahvityö on suunnittele ja toteuttaa aaltopahvipakkauksia asiakkaille. Kuva: ER-Pahvityö.

Pakkausalalla on tapahtunut merkittävä yrityskauppa. Aaltopahvin ja aaltopahvipakkausten valmistaja Adara Pakkaus Oy laajentaa liiketoimintaansa ostamalla Lahdessa sijaitsevan ER-Pahvityö Oy:n.

Vuonna 1990 perustettu ER-Pahvityö on aaltopahvipakkausten suunnitteluun, myyntiin ja valmistamiseen erikoistunut yritys. Toteutuneen yrityskaupan jälkeen ER-Pahvityö jatkaa toimintaansa itsenäisesti Adara Pakkauksen tytäryhtiönä.

Valkeakoskella keskitytään suurempaan tuotantoon

Yrityskauppa yhdistää tiedotteen mukaan kaksi kotimaista pakkausalan toimijaa, jotka ovat viime vuosina kehittäneet toimintaansa voimakkaasti. Adara Pakkaus saa ER-Pahvityöstä osaavan kumppanin nopean syklin piensarjatuotantoon, jolloin yhtiön Valkeakosken toimintoja voidaan entisestään keskittää keskisuurten ja suurempien volyymien valmistukseen.

– Yrityskauppa vahvistaa liiketoimintaamme kotimaassa. ER-Pahvityön oston myötä kokonaistarjontamme laajenee, mahdollistaen samalla entistä joustavamman ja kattavamman palvelukokonaisuuden asiakkaillemme. Tämä strategiamme mukainen hankinta luo myös edellytykset Valkeakosken toimintojen edelleen kehittämiselle, jonka näen erityisen tärkeäksi tulevaisuuttamme ajatellen, sanoo Adara Pakkauksen toimitusjohtaja Teemu Salo.

ER-Pahvityö investoinut tuotantokapasiteettiin

ER-Pahvityön toimitusjohtaja Heikki Erkamo sanoo yrityskaupan olevan tärkeä askel yrityksen kasvutarinassa mahdollistaen entistä vahvemman aseman pakkausalalla.

– Adara Pakkaus on meille täydellinen kumppani, sillä jaamme samat arvot laadun ja kestävyyden suhteen. Tulemme jatkossakin palvelemaan asiakkaitamme laadukkaasti ja joustavasti, mutta kaupan myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä parempia ratkaisuja, Erkamo sanoo.

ER-Pahvityö kertoi tammikuussa 2024 investoivansa tuotantokapasiteettiin sekä materiaali- ja energiatehokkuuteen. Investointikokonaisuuteen kuuluu automaattistanssauskone, painoavauskone ja jälkikäsittelylinjan hankinta.

Vuonna 2022 ER-Pahvityö teki merkittävän investoinnin uuteen aaltopahvia painavaan digipainokoneeseen Wonderjet WD200-32. Kone oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja Pohjoismaissa.

Adara Pakkaus Oy:n liikevaihto oli 43,1 milj. euroa vuonna 2023. ER-Pahvityön liikevaihto oli 4,7 milj. euroa tammikuussa 2024 päättyneellä tilikaudella.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!