Fespaan tulossa 500 näytteilleasettajaa

Fespa-messuille Müncheniin 2023 on saatu edustava joukko näytteilleasettajia. Kuva: Fespa.

Suurkuva-alan vuoden päätapahtuma Fespa Global Print Expo on saamassa hyvän määrän näytteilleasettajia Müncheniin toukokuussa. Messujen tiedotteen mukaan 21.3. jo 490 yritystä oli vahvistanut osallistumisensa messuille. Monet viime vuosina messuilta poissaolleet ovat palanneet, ja mukana on monia uusia yrityksiä.

Messujen sisartapahtuma on jälleen opasteisiin ja display-tekniikoihin keskittyvä European Sign Expo. Lisäksi uutena tapahtuma on Personalisation Experience, joka keskittyy kasvavaan tuotteiden personointiin suurkuvatekniikan avulla.

Suurkuva-alan suuret laitteiden ja ohjelmistojen toimittajat ovat erittäin hyvin edustettuina, kun koronavuosina poissaolleetkin ovat palanneet messuille. Myös tulostusmateriaalien toimittaja ovat hyvin esillä messuilla.

– Tavoitteemme on tänä vuonna tarjota hyödyllisiä uusia näkymiä suurkuvatulostajille ja opasteiden tekijöille. Meillä on nyt suurin näytteilleasettajien määrä vuoden 2019 jälkeen. Voimme taata, että kävijät ovat parhaassa paikassa, jossa voi saada tietoa, ohjeita ja ideoita oman toimintansa kehittämiseen, sanoo messujen johtaja Michael Ryan.

Messut järjestetään 23.-26.5.2023 Münchenissä. Lisätietoja löytyy osoitteesta fespaglobalprintexpo.com

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!