Sulapac laajentuu kasvurahoituksen avulla

Sulapac-materiaalilla voidaan korvata perinteinen muovi ympäristö- ja käyttäjäystävällisesti lukemattomissa eri tuotteissa, sanoo toimitusjohtaja Suvi Haimi. Kuva: Sulapac.

Materiaaliteknologiayhtiö Sulapac Oy laajentaa tuotevalikoimaansa. Siihen kuuluu nyt 13 materiaalia, joista eri alojen asiakkaat voivat valmistaa pakkaustuotteita nykyisillä muovituotteiden valmistuslaitteilla. Sulapac hakee tiedotteen mukaan lisää rahoitusta 6 miljoonan euron rahoituskierroksella kasvurahoitusyhtiö Springvest Oyj:n kautta.

Sulapacin kehittämien materiaalien pääraaka-aineena ovat kasvipohjaiset ja kierrätetyt biohajoavat biopolymeerit sekä sahateollisuuden sivuvirtana saatavaa sahajauho. Täyteaineena käytetään myös savimineraaleja ja asiakkaiden tuotevalmistuksessa syntyneitä biopohjaisia jätevirtoja, kuten siemenkuorijätettä.

Tunnetut kosmetiikka-alan brändit CHANEL, Shiseidon Ulé ja Lumene käyttävät jo pakkauksissaan Sulapac-materiaalia lähes sadan muun kosmetiikkayhtiön ohella. Uusia asiakaskyselyitä tulee useita viikossa ja tämän kevään aikana Sulapac on aloittanut neuvottelut kahdenkymmenen globaalin kosmetiikkabrändin kanssa.

– Kosmetiikka-alalla innovaatiot ja kestävä kehitys ovat tärkeitä, mutta pakkausmateriaaleille on tiukat laatuvaatimukset. Vaatimuslistassa voi olla yli 60 kohtaa, joissa käsitellään esimerkiksi iskun- ja lämmönkestävyyttä sekä veden ja öljyn haihtuvuutta. Sulapac on ensimmäinen biohajoava materiaali, joka täyttää globaalin luksusbrändin laatuvaatimukset, kertoo Suvi Haimi, Sulapac Oy:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Sulapac-materiaaleja käytetään korvaamaan perinteistä muovia myös mm. luksuspakkauksissa, pilleissä, kertakäyttöisissä sekä uudelleenkäytettävissä aterimissa ja keittiövälineissä sekä muissa kulutustavaroissa.

Sulapac on kehittänyt uusia tuotteita monelle kansainväliselle brändille. Kuva: Sulapac.
Sulapac on kehittänyt uusia tuotteita monelle kansainväliselle brändille. Kuva: Sulapac.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!